Ennen kuin aloitin kirjoittamaan tänne omaa blogia, mä luin paljon muiden tekstejä. Löysin paljon sivuja, jotka kertoivat pelkästään käsitöistä tai ruuanlaitosta, jotku ainoastaan päivittäisistä tapahtumista. Mä mietin aika kauan, että kannattaako mun perustaa omaa blogia, että mistä mä sitten kirjoittaisin tai, että lukisiko sitä sitten kukaan. Mun blogi ei ole suoranaisesti tietynlainen, vaan päätin, että laitan tänne vähän kaikkea. Yksi syy miksi halusin loppuen lopuksi blogin perustaa oli se, että halusin omat työni esille ja täällä mä ne saan. Toisaalta en halua pelkkiä omia juttuja tänne, niin aattelin, että kirjotan myös juttuja omasta elämästä, niin ei kaikkien välttämättä tarvitse tehdä samoja virheitä. Joten siinä se sitten onkin, mun sekalainen blogi, joka sisältää kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Yllätyin siitä kuinka moni on jo nyt blogiani lukenut. Eihän tämä ole ollut pystyssä kuin reilut pari viikkoa. Se on kyllä hienoa, etten sitte ihan turhaan näitä juttuja teille kerro. Ja se on varma, ettei kävijät ole mun kavereita, sillä ainoastaan yksi kaverini tietää tästä, enkä usko, että hän käy täällä joka minuutti ravaamassa. Tai eihän sitä koskaan tiedä..

Mä mietin mun blogille nimeä tosi kauan. Sillä mä halusin, et se sopii vähä niinku joka juttuun. Ja sit mä sen keksin Maailma odottaa. Sitä, että mitä se odottaa, mä en vielä tarkalleen tiedä. Mua? Mun töitäni? Mun ajatuksia koko maailmalle jaettavaksi? En tiedä. Kai se tässä selviää pikku hiljaa. Se jää nähtäväksi. Mutta nimi oli mulle juuri sopiva, mulla on jäljellä 26 koulupäivää, jolloin pääsen aloittamaan kunnolla elämän. Kai. En oo siitäkään kauheen varma, mutta siitä olen, että sitten multa loppuu oppivelvollisuus ja loppu on vaan musta itestä kiinni. Että kai se maailma sitten odottaa, että mitä musta loppuen lopuksi tulee. Mä voin sitten noin kuuden vuoden kuluttua kertoa, mitä musta on tullu, jos on tullu. Kaikkeehan voi tapahtua. Mistään ei koskaan ole mitään varmuutta. Vaikka kuinka luulisi tietävänsä jotain tai tuntevansa jonkun, ei sitä välttämättä tiedä tai tunnekkaan. Mutta tällä mennään.