Mä menin tänään kouluun kymmeneksi, tää onkin ainut päivä, jolloin saan nukkua, muuten meen puol ysiin tai viistoist yli ysiin. Tää tais olla pitkään aikaan semmonen kiva aamu, osin johtuen eilisen päivän tapahtumista ja vaikka mä tiesin, että meillä oli heti eka tunti enkkua, ei sekään haitannut (tosin me tehtiin vaan suomi-tuntia niitä ulkomaalaisia varten, joten johtu varmaan siitä..)
Mä vein mopon parkkiin ja kävelin pihan läpi. Etin tuttuja. Kaveri näkyi istuvan penkillä ja meinasin eka mennä sinne. Mutta sitte mä näin kivemman ihmisen ja aattelin testata, että missä mennään, mä halusin varmistua asiasta. Kävelin seinän viereen ja sanoin huomenta. Istuin alas ja siinä olikin kivan lämmin, joten ei ihme, että siinä viihtyi. Me juteltiin hetki jotain ihme juttui ja sit sä sen sanoit. "Se -- sivu oli kiva, mä nauroin sille ihan sikan.. Mä tajusin eilen, kun mietin tätä, et oon ollu kauheen lapsellinen, joten anteeksi." Mä en tiedä mikä muhun meni, sillä ihan yhtälailla munkin olisi kuulunut pyytää anteeksi. Mutta mä en pyytänyt, sanoin vaan, että joo, ollaan okei.
Eihän se ollu kokonaan sun syy.. vaikka kaikki yleensä onkin :) Joten mäkin pyydän anteeksi, vaikka ollaanki jo okei.

Tästä sainkin taas hyvän aiheen tekstiini. Tää alku oli vaan taas se mun usein hyödyntämä esimerkki :)
Anteeksi antaminen taitaa, ainakin mun mielestä, olla useimmissa tapauksissa helpompaa kuin anteeksi pyytäminen. Välillä on oikeesti tosi vaikee myöntää olleensa väärässä tai tehneen väärin, ei halua myöntää, että itse on mokannut. Mutta jos kukaan ei osaa tai ei opi pyytää anteeksi, niin silloin kaikki suhteet hajoaa. Jos kumpikaan ei pyydä anteeksi, ei myöskään se toinen pysty antamaan anteeksi. Enkä nyt tarkoita anteeksi pyytämisellä sitä, että "joo sori mä oon myöhässä", vaan sitä, että pyytää anteeksi omia virheitään ja mokiaan. En tarkoita sitä, että myöhässä olemisesta ei tarvitsisi olla pahoillaan, se kuuluu hyviin tapoihin, vaan sellasii erilaisii juttui. Kyll te tajuttee.

Mäkään en oo kauheen hyvä pyytää anteeksi tilanteissa, joita ei tule vastaan joka päivä. Emmä tiedä miksi. Kai se on vaan niin, kun ei oo tottunu sanoo "anteeksi" todella sitä tarkoittaen. Sen kylläkin huomaa ihmisestä milloin se sanoo sen todella sitä tarkoittaen. Sen huomasi tänäänkin.

Joskus anteeksi antamiseen voi mennä vähän kauemmin aikaa. Ja mä voin nyt kokemuksella sanoa, että jos ootte vihanen jollekkin, niin sanokaa se sille suoraan ja puhukaa asioista. Älkää missään nimessä alkako mykkäkouluun. Oikeesti. Se saattaa kuulostaa aika helpolta "mä en puhu sille" ja sit toteutat sen, mut se on kaikkee muuta ku helppoo. Onneksi kuitenkin ihmiset loppuen lopuksi onnistuvat aina ratkaisemaan ongelmansa ja tarinat saavat, yleensä, onnellisen lopun.

Semmosta tänään. Lauantaina tulee se espanjalainen tyttö luokseni viikoksi, joten saa nähdä, jos vaikka innostun tännekkin enkuksi kirjoittamaan.