Koulun alkuun enää kaksi viikkoa ja sitten se loma on ohi. Tänään aloitin työt tossa meijän lähimmässä alepassa ja edelleen olen kipeänä. Kuudes päivä. Leirillä mulla oli muutamia hetkiä, joilloin tuntu, et pää hajoo ja taju lähtee, mutta mitenkäs sitä vois nytkään keretä sairastamaan, kun on sinne töihin vähän niinkuin pakko mennä. Päivisin yrittää tsempata itteään sen seittemän tuntii, et jaksaa hymyillä ja auttaa asiakkaita, kotiin kun pääsee, niin ei oikeen sitten minnee voi liikkuakkaan, tulee takas se taju lähtee-fiilis. Telkkari, kuuma mehu ja ruokaa. Sillä mennään. Ääntä ei tule vieläkään oikeestaan yhtään, siks mä kuumaa yritänkin koko ajan juoda. Vasta mä olin kipee, tää ei oo reiluu. Viel ei ainakaa oo kuumetta, mut katotaan muutaman päivän päästä uudestaa, jos tää olo jatkuu.

Mä kelasin tossa pari viikkoa sitten, että mä en ikinä pystyis olemaan minkään tosi suositun bändin jäsen, joka kiertää yli puolet vuodesta ympäri maata. Mä olin kuukauden pois kotoota ja heti iski kauhee koti-ikävä. Ei ollu tuttuja asioita ja ihmisiä ympärillä, ihan outo kaupunki, jossa ei osaa liikkua.. Vaikuttaa paljon. Sitä myös älysi kuinka tärkeetä nykypäivänä tietokone ja tv oikeesti on. Ne, kun on sun käden ulottuvilla koko ajan niin sitä ei tajuu, mutta kun sä pääset kerran viikossa, jos silloinkaan koneelle ja telkkaria näet vain silloin, kun kaikki johdot ja piuhat on oikein laitettu ja satelliitti toimii, niin siinä ei paljoa hurrata. Mä oon ihminen, joka kattoo sähköpostinsa päivässä ainakin kakskyt kertaa ja samoin telkkarista on pakko tietyt ohjelmat nähdä, niin se oli välillä aika tuskaa.

Eilen oltiin tossa vähän ripari porukalla viettämässä iltaa. Välillä siellä oli aika rajukin meno, kun piti vahtia pikkusten perää, kun sytytettiin tuli sinne, niin ne vähän innostu siitä.. Joskus kahentoista aikaan tulin kotii ja heti nukkuu, oli aamulla herätys kuudelta. Tänään olisin halunnut valvoa pitkään, ilman et kukaa valittaa, huomenna herätys seittemältä, joten sekään ei olis ollu ongelma. Ongelma on siinä, että tää mun flunssa ei anna periksi, vaan se pakottaa mut kohta nukkumaan tai muuten mä en jaksa huomenna sitä seittemää tuntii hymyillä ja olla auttavainen. Pakko mikä pakko.