Mistäköhän sitä aloittaisi? Asiaa on nyt niin paljon, että on oikein valinnan vaikeus.

Nyt oon siis virallisesti palannut kotiin. Takana on todella pitkä viikko isosena todella kauhealla rippileirillä. Sinne lähtiessä mulla oli jo aika paljon ennakkokäsityksiä tulemasta ja niistä aika moni toteutukin. Meijän pikkusista yli puolet oli ihan kauheita, ne ei kuunnellu ollenkaan ja sääti koko ajan vaan jotaa omaa. Mun oma isospari oli kans aika katastrofaalinen juttu. Se oli nimittäin tullut leirille pitämään hauskaa ja koska siellä oli kaveritkin, joten hän ei tiedostanut olevansa isonen ja vastuussa enemmän asioista. Jouduin siis itse tekemään kaiken työn ryhmiksissä ja muutenkin pitämässä meijän pikkusia tietoisina asioista. Pikkusissa oli mulle kolme tuttua, mutta ne loputkin oli aika.. Hommaa sai kyllä tehdä, varsinkin kun yksin olin. Meillä ei myöskään ollut mitään ryhmähenkeä, kun ei ne edes tiedä mitä se sana tarkoittaa. Meijän kaikki iltaohjelmat oli ihan perseestä, kun mitään ei saanut enää tehdä, kun se "antaa huonoa esimerkkiä" tms. Ei siis ihme, että oltiin kaikki tosi vittuuntuneita.

Jo puolessa välissä leiriä meijän kaikki isoset oli ihan hajalla ja kaikki olis vaan halunnu kotiin. Piristävää oli ruoka ja iltaisin sauna, jossa pääs taas juoruamaan asioista.. Oma pikkuseni oli myös ihana, kun vaikka hän ei jutellut oikeista asioista tyyliin olleenkaan, niin hänen kissa juttunsa olivat kyllä ihan parhaita ja ne sai koko ryhmän nauramaan ihan kippurassa.

Eilen istuttiin isosten kanssa ja tuli ilmi, miten kaikki oli tosi pettyneitä leiriin ja muutenkin. Meidän iltahartauden kynttilä juttukaan ei onnistunut, kun kaikki vaan repeili siellä. Odotettu kotiin lähtö toi kaikkien huulille hymyn tänään aamulla. Isoset odotti ihanaa halauspiiriä, mutta arvatkaa tehtiinkö sitä. Ei. Sit vaan bussiin ja kohti kotia. Tuossa neljän aikaan päästiin sitte perille ja kaikki vaan katos välittömästi. Se leiri on jo unohdettu.

Saatan kertoa tästä vielä illemmal lisää jos jaksan.