Molempia, ehkä kuitenkin mustasukkainen enemmän.

Sitä tulee usein kaverille sanottua, kun hänelle on sattunut jotain tosi kivaa, et "vitsi mä oon kateellinen sulle." Tottakai, kaikkihan haluavat, että löytäis kivan ihmisen ja elämä sujuis, aattelemattakin sitä on siitä vähän kateellinen, vaikka pohjimmiltaan olisikin iloinen toisen puolesta. Monet nuoret valittelevat omaa ulkonäköään ja ovat kateellisia vaikka kaverin vatsalle tai reisille. Mä en oo koskaan ollu. Se on sinällään aika outoa, sillä musta ainakin tuntuu, et joskus kaikki valittaa omaa ulkonäköään. Että voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että olen tyytyväinen itseeni, jos siis puhutaan ainoastaan ulkonäöstä.

Mustasukkaisuus taas kuuluu mun arkeen. Johtuen siitä horoskoopista suurimmaksi osaksi. Mä en osaa selittää miten mä näen nää kaksi asiaa erilaisina, mutta näen ne kuitenkin. Mä oon oikeesti tosi mustasukkainen, vaikka syytä ei olisikaan. Oon siitäkin yrittäny päästä eroon, mutta aina se tunne valtaa mielen. Se on jännä juttu. Ei sillä, että mä sen muille näyttäisin, lähinnä itelleni, en kyll ees tiiä näkyykö se ulos päin, vaikka joskus haluaisinkin.

Peruskouluun mennessäni mä seurasin tosi tarkasti mitä vanhemmat oppilaat teki ja miten ne toimi esimerkiksi oppilaskunnassa. Aattelin, että tohon mäkin vielä haluan, kun katoin puheenjohtajaa. Ysillä mä siihen pääsin. Asia, josta jaksan edelleenkin hehkuttaa, voitin ihmisen äänin 7-4! Sitä hetkeä en unohda koskaan. Mutta toisaalta mun valitseminen johti taisteluun. Toiseksi tullut yritti saada itelleen enemmän valtaa ja viedä mun paikan, tais se olla mulle siitä kateellinen.  Vaikkei sitä tule koskaan myöntämäänkään. Mutta mä tiedän sen ja moni muukin. Ysillä oikeesti sain aika monia vihaamaan itteeni. Mä oon aina ollu se, joka on laitettu kertomaan opettajille mitä me ollaan mietitty ja oppilaskunnan puheenjohtajana tuli puhuttua aina reksi ympäri. Kaveripiirissä vähän sama juttu. Mä oon menny kertomaan toisille asioita. Tästä johtuen suututin erään kaverin, ainoastaan sillä, että minä kerroin hänelle mitä koko kaveriporukka oli aatellu. Muille hän onkin antanut anteeksi, paitsi mulle.
Vaikka mulle onkin ihan sama mitä musta aatellaan, niin ei se tietenkään ole mukavaa, kun kaikki aina luulee, että ne on mun päähänpistoja. Toimitin kerran musiikinopettajalle koko koulun asiaa ja hän sanoi minulle;  "ei kai tämä vain ole sun joku oma juttu? Ettei vain olisi tuo puheenjohtajuus vaikuttanut..." Joo kiitti. Sen siitä saa, kun on ystävällinen.

Eksyin aiheesta, mutta ei se mitään.