Tasa-arvo on julkisuudesta tuttu käsite varmaankin monelle. Lehdestä lukee usein ja uutisissakin puhutaan siitä kuinka Suomessa on tai ei ole tasa-arvo naisten ja miesten välillä. Suuri puheeaihe on ollut se, että kummat saa suhteessa työhön enemmän palkkaa ja onko tämä tasa-arvoa?

Kateellisuus. Varmaan ekana tulee mieleen just sellanen, et ollaan kateellisia kaverin pituudesta tai julkkiksen ulkonäöstä. Kateellinen voi olla niin monesta asiasta ja niin eri syistä.

Mä haluun kuitenkin nyt kirjoittaa mielipiteeni käsitellen näitä molempia asioista. Tosin hieman eri näkökulmasta. Mielestäni molemmat ovat lähellä toisiaan, kun ajatellaan sisarusten välistä kohtelua. Ovatko perheessä tasa-arvo lasten suhteen? Jos perheestä löytyy kaksi lasta, kaksoset, tyttö ja poika, ovatko he tasa-arvoisia? Entä, kun on viiden vuoden ikäerolla siskokset?

Jos ensimmäinen lapsi on viisi vuotias, kun toinen syntyy, miten huomioida se vanhempi? Yleensähän uusi vauva kerää katseita ja huomiota, joka on ehkä vanhemmalta pois. Mutta eikö tämä viisi vuotias ole saanut esikoisena ihan samanlaista ihailua, kun hän syntyi? Varmasti on. Mutta sillä ei luultavimmin ole lapselle mitään merkitystä, sillä eihän hän sitä muista. No, nuorempi sisarus kun kasvaa ja yleensä myös sisarusten suhteet lämpenevät ja loppu meneekin jo sopuisasta, kun uuteen tulokkaaseen on tututtu.

Mutta jos on kaksi lasta. Tyttö vuoden vanhempi kuin poika. Saako jompikumpi enemmän huomiota, kunnioitusta, vamhempana ehkä rahaa?

Pienemmällä ikäerolla syntyneet lapset ovat varmasti läheisempiä heti toisen lapsen syntymän jälkeen. Siinä olen varma, että jonkilaista kateutta varmasti esiintyy tässäkin suhteessa. Mutta varmasti vähemmän kuin sisaruksilla, joista toinen on ehtinyt jopa kymmenenkin vuotta elänyt ainoana lapsena.

Jos siis nämä, vuoden ikäerolla syntyneet sisarukset, saavat huomiota samanverran. Molempien kanssa pienenä leikitään, kuunnellaan ja kunnioitetaan. Entä, kun sisarukset kasvavat ja tulevat nuoruus ikään? Alkaa tyttö ja poika tasa-arvo erot näkyä?

Sehän on todettu ja laskettu, että tytöt vievät enemmän rahaa ja ovat 'kalliimpia' kuin pojat, mutta jos nyt unohdetaan tämä. Tässä kohtaan siis tämä oman elämän esimerkki astuu kuvaan.

Otetaan aluksi harrastus. Itse olen kouluikäisestä lähtien tanssinut. Voin kertoa, ettei ilmaista ole, mutta ei onneksi siistä kalliimmastakaan päästä. Veli ei ole --kunnolla-- harrastanut mitään koko kouluaikana. Joku voisi väittää ettei tämä ole reilua, mutta jos veljeltä on kysytty ja on ehdotettu eri harrastuksia, eikä häntä kiinnosta, niin eihän tämä sitten ole väärin?
Nykyään harrastan edelleen tanssia, mutta rahaa ei siihen tarvitse vanhempien mitään laittaa. Työn kautta saan siis käydä tunneilla ilmaiseksi. Veli on taas alkanut harrastaa valokuvausta, jota äiti on innokkaasti tukenut rahallisesti. En voi sanoa, että olisin katellinen, minulle kun on nuorempana maksettu niin monet tanssitunnit, että kyllä se velikin saa harrastaa.

No, entä rahankäyttö. Molempien kuukausiraha on siitä lähtien, kun se meille tuli niin ollut samanverran. 20 euroa joka kuukauden alussa. Tässä asiassa ollaan aina oltu tasa-arvoisia ja niin mielestäni kuuluukiin, eikä summaan saa tässä tapauksessa vaikuttaa lasten iät. Eri asia, jos toinen on viis ja toinen viistoista.
Nykyään itse saan viiskymppiä joka kuukauden alussa, veli kolmekymppiä. Mutta ennen kun mieleen juolahtaa jotakin tästä tasa-arvosta, niin kerron, että omaan rahaan sisältyy bensat, jotka koulun ollessa niin kaukana, niin vanhempani kustantavat minulle, mutta niin myös veljelleni ens vuonna. Ei siis ongelmaa, eikä siis mitään katellisuuden syytä tässäkään.

Työt. Aloitin heti ensimmäisenä päivänä, kun vuosi vaihtui ja sain aloittaa työt, niin sen tein. Sinä vuonna, kun täytin 14 vuotta, aloitin tammikuussa lehdenjaon. Oma päätös, halusin omaa rahaa. Äiti laittoi heti vastaan, olin kuulemma liian nuori ja kaikkee muuta. Tein sitä melkein vuoden, yksin. Veli auttoi tyyliin viis kertaa koko aikana, äiti pari kertaa. Ja niin sain kokoon ihan kivan summan. Nykyään vedän jumppia työkseni, oma päätös sekin. Nyt, kun veli on meinannut, että aloittaa lehdenjaon on äiti innoissan hihkunut, kuinka hän voi auttaa kaikessa ja se on hyvä juttu ja kaikkee muuta. Mä oon ollut itsenäinen aina, veli taas vähän erilainen. Voin sanoa, että hieman olen kateellinen ja ärsyyntynyt äitini mielipiteestä suhteessa  minuun ja veljeeni. Sillä mielestäni äitini ei kunnioita minua ja päätöksiäni verrattunu veljeen saman verran. Saatan olla väärässäkin, tämä on täysin oma mielipiteeni, mutta tässä tulee mielestäni tytön ja pojan erot näkyviin. Tytöillä on se tietty malli ja kaava, jota he periaatteessa noudattavat. He ovat kilttejä, tekevät työtä, pärjäävät koulussa ja hoitavat elämänsä muutenkin hyvin. Mutta pojat, kun hoitavat yhdenkin näistä asioista, niin sitä hehkutetaan koko suvulle viis seuraavaa vuotta!

Meijän perheessä on tasa-arvo kohdillaan ns. peruasioissa. Molemmat tekevät kotitöitä, saavat samanverran rahaa, maksavat itse ylimääräiset (kännykät, soittimet, kamerat yms.)
Mutta entä vanhempien erilainen kunnioitus lapsiin? Tarkoitan sitä, että esimerkiksi itse olen lähempi isin kanssa, veli äidin ja tämä mielestäni näkyy tasa-arvossa.
Isi arvostaa mua puolet enemmän kuin äiti. Sain terveystiedon kokeesta 7-, kerrottuani tämän isille, hän sanoi, että sehän meni hyvin ja on ylpeä minusta. Äiti, kun tämän kuuli, sanoi, että minun pitäisi panostaa kouluun enemmän. Äiti taas on enemmän ylpeä veljen suorituksista, sillä minunhan oletetaan saavan hyviä arvosanoja koulussa ja sen takia äiti ei ollut ylpeä kokeestani.

Kerroin tänään isille kuinka pidän yhdestä tietystä aineesta ja kuinka ehkä haluaisin siitä ammatin. Isi kertoi, että se kuulostaa hyvälle ja muutenkin kannusti. En edes viitsi asiasta äidille mainita, sieltä tulee kuitenkin taas jotakin, että ei sun kannata vielä mitään päättää ja päläpälä.

Olenko siis kateellinen veljelleni?

En ole. Hän ei missään määrin ole saanut enemmän kuin minä. Vaikka vain toinen vanhemmista oikeasti arvostaisi minua (en nyt täysin tyrmää, etteikö äitikin arvostaisi) niin sitten se on niin. Ei mun tarvitse siitä veljelleni olla kateellinen, että äiti on sen puolella enemmän.
Ei kaikki mee aina tasan, ei edes ne nallekarkit.

Onko meidän perheessä tasa-arvo lasten suhteen?
Kyllä, suurimmalta osin. Sillä ei minua oidetä sen tärkeämpänä, vaikka olenkin vanhempi. Se ei vaikuta kotitöiden määrään taikka kuukausirahaan. Eikö tämä jo kerro sen?

Toisaalta äiti vetoaa aina siihen, että mä saan aina kaikkea ja veli ei mitään, niin joo. Siihen sitten vastaan, etten ole koskaan pyytänyt mitään --ylimääräistä-- nykyäänkin käyn töissä tasan just sen takia, että voin itse ostaa itselleni sen mitä haluan, ettei äidin tarvitse korvata kuluttamaani rahamäärää veljelle.