ja paljastuu ainakin jollekkin..

Taas on tapahtunu paljon asioita, enkä oikein tiedä mistä aloittaa.
Ihan ekaksi kuitenkin; mä oon nyt tän viikon aikana tavannu tosi paljon ihmisiä joihin en oo pitkään aikaan pitäny yhteyttä tai päässy puhumaan kunnolla. Sen takia tää viikko on hyvä, on ollu ihana tavata niitä ihmisiä.

Torstaina kahen välkällä mun ystävä tuli meijän luokse silmät punasina. Hän oli nähnyt elokuvan, joka oli mennyt liian läheltä hänen omaa elämää. Koskettanu tosi paljon. Mä istuin hänen kanssaan sen seuraavan tunnin, se oli menny siitä ihan sekasin.

Eilen. Perjantai. Aika katastrofien päivä.
Olin aamulla matikan tunnilla, äikän tunnilla meillä oli se koulusta ulosmarssi syysloman puolesta. Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai.. ja taas uuudestaan. Kierrettiin koulu kerran ympäri.

Sen jälkeen meillä oli ruokis, menin tän yhen meijän porukan tytön kanssa juttelemaan, kun hän halusi kertoa mulle asioistaan. Se kerto mulle sellaisia asioita, joista ei moni tiedä. Me ollaan tunnettu hyvin ehkä pari kuukautta ja siks mun pitikin kysyä tältä, että miks hän kertoo nämä mulle.
-mä en tiedä kelle muulle puhua.

Siitä tuli hyvä mieli. Varsinkin, kun hän ei edes tälle jätkälle ole kertonut, vaikka he ovat tunteneet kymmenen vuotta. Hän kertoi sellaisia asioita, jotka sitten saivat mut kyyneliin. Mut tuntevat tietävät, että mä olen tosi herkkä ja itken helposti, joten en sitte voinu mitää.
Oli muute viides kerta tänä syksynä ku itken koulussa.

Me istuttiin siinä puoltoista tuntia. Eli siis mun ruotsin tunti. Mä kerroin tälle ihmiselle ihan kaiken. Mä en oo koskaan saavuttanu näin suurta luottamusta kehenkään, varsinkaan näin lyhyessä ajassa. Ja kun otetaan huomioon, että niitä ihmisiä on kaksi. Tää tyttö ja jätkä. Hän kuunteli ja halasi. Kyseli, et mitä jätkä tietää. Sanoin, ettei puoliakaan mitä nyt kerron sulle. Vaikka luotankin siihen. Mä itkin koko sen puoltoista tuntia, olo oli kyllä sen jälkeen tosi hyvä, ku sai kerrottua ihan kaiken. Siis kaikki nekin asiat mitä tänä vuonna tapahtunut, se oli helpottavaa. Ja sitä paitsi musta on vaan hyvä, et se tietää.
Ei enää tarttee esittää mitään.
"Kaikki ihmettelee miten mä aina jaksan olla näin ilonen ja positiivinen. Mut se vaan johtuu siitä, että mä en halua päästää ketään suojan taakse." Nyt päästin. Ja olen siitä ilonen.
Jätkä meni jossaa välissä siitä ylhäältä meijän ohi, fiksuna se ei tullut, pysähty kyllä mut onneks tajus,
ettei sen kannata tulla.

Mulla loppu sen ruotsin tunnin jälkeen koulu, mentiin venaa jätkän ja tän ihmisen tuntien alkua. Halasin likkaa ja kiitin. Hän lähtiessään vielä sanoi, että koita pärjätä. Mä huomasin kuinka jätkä kiinnitti tähän huomiota, mut se tietää et me kerron sitten kun itse haluan. Mutta kun totesin vielä kaverille, etten ollu tunnilla ku piti selvittää asioita. Jätkä kyllä tiesi mistä mä tälle ihmiselle puhuin.

Lopulta mä myös myönsin ihastukseni jätkään. Hän sanoi, että oli sen arvannut muttei vaan halunnut kysyä. Illemmalla juttelin toisen meijän porukan likan kanssa. Sama aihe. Sanoi, että oli arvannut, mut odotti että mä kerron. Molemmat totesi, että meijän välillä onkin jotakin mitä niiden välillä ei ole. Ja mä kuulemma tiedän enemmän siitä jätkästä kun ne kymmenen vuoden aikana. Musta on toisaalta vaan hyvä et ne molemmat tietää. Ei tartte sitte varoa niiden kuullen sanomisiani.

Illalla oli isin synttärit. Sain kuulla koko illan -mun poikaystävästä- ja siitä kuinka mun pitää tuoda se näytille. Oli kova meno joo, ainakin jollain...
 Ei ne usko vaikka huutaisin, joten hymyilen vain nätisti, senhän mä parhaiten osaan :)

Tänään oli näytös. Päässä kymmenen kiloa lakkaa ja sellanen meikki ettei mua olis kukaan tunnistanu. Esitys meni loistavasti, kaikki onnistu niinku pitikin. Jäi tosi hyvä fiilis.

Huomenna kaverin 18-vuotis synttäripirskeisiin. Jätkäkin tulee. Tulee varmaa hauskaa..

Niin ja luultavimmin joululomalla mä vedän tän salasanalliseksi. Mun pitää vähän järjestellä asioita..