Mulla on ollut tänään -vapaa päivä-. Eli siis kotona yksin ruotsia ja biologiaa. Huomenna pitäis vaivautua kouluun.. Ja onnistuin myös kadottamaan itteni. Tiedän myös miten. Olin päässy just tän kaiken yli ja nyt se tuli uudestaan. Katosin. Enkä tule takaisin, ennen kuin teen asialle jotakin.

Mä sain tänään kirjoitettua mun kahdeksannen päiväkirjan täyteen. Samalla selasin muutamia vanhempia tekstejäni. Sieltä tuli kans mieleen kaikkia ei niin mukavia asioita.. Koko mun menneisyys on niissä kirjoissa.

Mä oon hukassa itteni kanssa. Moni on sen aikasemminkin todennut, että se tosiaan on paljon helpompi hymyillä nätisti ja sanoa, että "joo kyllä mulle kuuluu hyvää ja kaikki on hyvin." Koskaan ei osaa sanoa totuutta. Ja tiedän miksi. Mä tajusin sen tänään luettuani ystäväni tekstiä. Mulla on kaksi ihmistä joille tällä hetkellä haluaisin puhua. Mutta meillä kaikilla kolmella on omat asiat niin sekasin, et jokainen aattelee et toista ei viiti sekoittaa enää enempää. Ja sit kukaan ei puhu. Eikä kukaan tiedä mistään mitään. Ja varsinkin, kun tässä on tää koeviikko. Sekin stressaa meitä kaikkia, koska jokasella on menny tää jakso vähän sillee ja tälleen, et olis niinku vähän pakko päästä kokeista läpi..

Mä tiedän, et huomen mennessäni kouluun mä olen pinkkinä, iloisena ja hymyilevänä, niinkuin aina, eikä tästä jutusta ole mitään tietoakaan. Mut kukin tietää, et ihminen puhuu sitten kun itse haluaa ja kelle haluaa. Mäkin tiedän sen. Ja jos musta lähdetään liikkeelle, niin voin kertoa, et mä selvitän ajatukset koeviikon jälkeen ja puhun sitten. Kaikkien kolmen kanssa, enemmän tai vähemmän :)

Ystäväni tietää tällä hetkellä kaikista eniten ja se tietää, et mulla on jutut vähän sekasin. Mutta se tietää, etten puhu. Mut sanon sen, et kuuntelen kyllä mielummin, pidän siit, että voin auttaa kuuntelemalla ihmisiä ja susta pidän vielä enemmän<3 ja siks haluun, et sulla on asiat kunnossa. Oot mulle niin älyttömän tärkeä<3