Mulle sanottiin, että mun blogikirjoitukset on ollu jotenkin ykspuolisia.. No jotten poikkea tästä sen enempää, niin jatkan samasta aiheesta. Mutta nyt vähän katsottuna muidenkin näkökulmasta..

Ihastuminen.

Se on se sana, joka on tällä hetkellä suurimmalla osalla päällimmäisenä mielessä.

Yksi on ihastunut ja pahasti, muttei tiedä miten heidän -tapailunsa- etenee ja mihin suuntaan. Toisella on kyllä joo ihastus, kaveri, johon hän yrittää koko ajan tutustua paremmin. Kolmannella on jätkä, josta pitää mutta haluisi unohtaa, siinä kuitenkin onnistumatta. Ja ne kaksi muuta. No ne on jo yhdessä ja niin ihastuneita tai no niiden sanojen mukaan rakastuneita toisiinsa.

Kun nämä kuusi kaverusta yhdistää viikoksi samaan paikkaan tuloksena on ?

Minusta ja jätkästä puhutaan meijän koulun sisällä enemmän kuin luulimmekaan. Nimittäin keskustelut eivät kuulemma enää rajoitu meijän omaan porukkaan, vaan nyt meijän kaverien kaverit on ruvennyt kyselemään. Siis ihmiset, jotka eivät välttämättä tunne kumpaakaan meistä, mutta heillä on joku kaveri joka jotenkin tuntee toisen meistä. Jännää. Koulun suurin puheenaihe; seurusteleeko noi? ;D

Meijän juttu ei siis ole edennyt mihinkään suuntaan. Mutta hei tänään tai no eilen ja tänään hän oli jo enemmän oma itsensä. Olen iloinen. Mutta siis me ollaan kesällä menossa tällä meijän aivan ihanalla kuuden (tai kaheksan..) porukalla viikoksi kaverin mökille yleisesti juhlimaan ja myös juhlistamaan mun synttäreitä. Mä uskon, jos sitä ennen ei päästä lopputulokseen, et tää reissu yhdistäis meitä.. kun muuten varmaan koko kesä tullaan ja mennään ihan miten vaan toisesta piittaamatta.

Nyt kun ihmiset puhuu enemmän mullekkin, et mitä muut on heiltä kysyneet meistä, niin mäkin olen alkanut ymmärtämään mitä muut oikeesti näkee, kun ne näkee meijät yhessä. Sillä me tänäänkin seistiin vaan pari kolme minuuttia ihan paikaltamme ja katoimme toisiamme silmiin, sanomatta sanaakaan. Mä myös tiedän jätkän olevan tosi huonomuistinen, joten en todellakaan odota hänen muistavan mun lukkari ulkoa, kun olen sen hänelle kerran sanonut -kuten minä muistan hänen- Mutta RO:n jälkeen me nähtiin ja sieltä tuli heti "sä pääset nyt kotiin" öö joo niin pääsen.. Niin ja sitten siitä meni se aina-niin-ihana-mun-ryhmäläinen-jätkä ohi, joka oli loukannu jalkansa.. mä en sanonu mitään, kattelin vaan ku se meni ohi, niin jätkä sanoo mulle; "hah, sen näkee sun ilmeestä.." -joo mä olen vahingoniloinen. Ja niinkun, kaverit on hokenu mulle siitä katseesta siis siitä sen näkee. Joo tajuan.

Niin ja eilen mulle sanottiin, että musta myös näkee tosi hyvin millon olen ilonen ja onnellinen, vaikken hymyilisikään. Sen kuulemma näkee mun silmistä tosi hyvin.

Niin ja nyt mä vaan olen niin onnellinen. Ilonen. Kevät tulee. KESÄ tulee. Ja mökkiviikko. Maltan tuskin odottaa. Tulee ihanaa. Mahtavaa. Ikimuistoista. Mä vaan iloitsen, kun on se tieto, et toinen ymmärtää. Se on jokin niin uskomaton tunne, ettei tarvitse sanoa mitään, katsoa vain ja se toinen ymmärtää mitä sä tarkoitat. Ja vaikka me ei seurustella -ja muut niin luuleekin- vaan me tapaillaan niin mulla on se tieto, että meillä menee tositosi hyvin ja se on mun ja kaikki on hyvin, vaikka mä välillä sitä ihmettelen ja valitan. Mutta kyllä mä sen oikeesti tiedän. Se on vaan niin kivaa vitsailla toisista jätkistä, kun tietää ettei oikeesti tarttee kattella ketään.

Kun toinenkin hehkuttaa, niin oli sitten munkin pakko <33