Mä en osaa tällä hetkellä purkaa ajatuksiani sanoiksi.

Mä en osaa kuvailla tätä tunnetta tai tunnetta mikä mulla aamulla oli, kun tuntu et kohta multa lähtee taju.

"Uskomatonta miten ihania ihmiset on! Ne on valmiita tekemään mitä tahansa, että toisella olisi hyvä olla. Mä saan olla niistä älyttömän onnellinen ja ilonen."

Ne on ne ihmiset, jotka oikeesti saa mut jaksamaan. Vaikka tuntuu, et kaikki kaatuu ja kukaan ei tajua tai tule koskaan tajuamaankaan.

Mä en nyt vaan osaa. Mä en osaa sanoa tai tehdä. Mä en vaan osaa. En. Mä haluaisin, mutta ei, en mä nyt pysty. Kykene. Ei nyt.

Mä en nuku varmaan yhtään tänään. Ja huomenna aamulla ysiltä mun pitäis olla jossain liikuntamyllyssä liikan tunnilla. Ja paskat. Arvatkaa kiinnostaako.

Toisaalta ihan jees, koska mun ei tarvitse koko huomis päivän nähdä ketään, se on vain hyvä.

Mä en nyt vaan.