Pari päivää seurasin vähän päälle kaksi vuotiaan reippaan iloisen tytön temmeltämistä. Vaikka yö olikin vaihteeksi yksi ehkä rankimmista, oli hoitoreissu kaikin puolin onnistunut.

"Mennään, mennään." Kuului nuoren neidin suusta koko ajan, myös "Kikka" Ja "vettä" olivat suosittuja sanoja.

Tyttö matki ketä tahansa melkeinpä missä tahansa. Jos kaveri hyppi, käveli keskellä tietä, makasi mahallaan lattialla, nauroi tai teki melkein mitä tahansa muuta, matki tämä tyttö perässä niin ilmeitä, eleitä kuin ääntä ja tekojakin. Ja oppi tällä tavoin uusia asioita, liikkeitä, ääniä ja sanoja.

Vähän vanhemmilla lapsilla ja miksei nuorillakin matkimista pidetään huonona asiana. "Äiti, toi matkii mua.." Kuuluu usein alle kouluikäisten lasten suusta, jos toinen lapsi ottaa vähänkin mallia siitä miten toinen toimii. Kun itse pitää keksiä, eikä kopioida toiselta.

Mutta jos pikkulapsi, puhutaan nyt sitten vaikka alle kolmevuotiaista, oppii hienosti matkimalla toista ihmistä, niin miksei nuoretkin voisi pitää matkimista hyvänä asiana. Okei, ymmärrän toki nuoret, jotka matkivat esim. kaveristaan ihan kaikkea, pukeutumis-ja puhetyyliä myöten. Mutta jos kaverilla on jokin loistaa idea vaikka jonkin työn toteuttamiseen, eikö sitä voisi hieman matkia, ehkä hieman soveltaa, niin että se toinen oppisi siitä?

Vauvat eivät osaa käyttää omia aivojaan niin paljoa, että osaisivat toisen taputtamista soveltaa niin, että tekisi siitä oman rytmin, vaan taputtaa tasan niinkuin se esimerkin näyttäjä. Toisin kuin ehkä kouluikäiset, jotka osaavat soveltaa paremmin.Ja näin voivat oppia jotakin uutta.

Koira.

Vuh.Vuh.

Koira.

Kissa.

Miauu. Miauu.

Kissa.

Mielestäni, vaikka omapäinen ja -minä-itse- on vahvana, niin olen sitä mieltä, että pitäisi enemmän katsoa mallia muilta. Vaikka jokaisen pitääkin tehdä omat virheensä, niin silti pienen mallin ottaminen voi tässä tapauksessa olla vain hyväksi.

Mä en tiedä kuinka hyvin itse tätä teen. Siis mallinottamisen. Luultavimmin parannettavaa on vaikka kuinka paljon. Sen ei välttämättä tarvitse olla mitään suurta. Jos kaveri on luonut loistavan korttimallin, voi siitä ottaa mallia ja kehitellä sitä vaikka sitten omaan suuntaan, kunhan saa sen pohjan. Sen ei siis todellakaan tarvitse olla sanojen matkimista, kuten hieman meistä pienemmillä.

Se voi olla uusi tapa oppia, tai sitten ei. Mutta varmasti jotakin hyötyä taikka iloa, se varmasti tuo. Entä jos sitä kerran heittäytyisikin ihan lapseksi ja matkisi vaikka puolen tunnin ajan kaikkea mitä kaveri tekee tai sanoo? Kumman maltti loppuu aiemmin?