Mä rakastan tällä hetkellä monia asioita ja ihmisiä. Tällä hetkellä, varsinkaan syksyn pimeyden ja talven kylmyyden lähestyessä, mikään ei voita pitkän taikka rankan päivän jälkeen lämpimiä villasukkia ja kuumaa isoa kuppia kaakaota.

Kun valmistautuu hyvin, jaksaa ajatella.

Mä palasin tänään siihen aikaan, jolloin ainut huoli oli se, mihin barbien hääkengät olivat kadonneet, kun niitä eniten kaivattiin tai kun tarhasta piti lähteä kotiin, mutta uninallea ei sitten löytynyt mistään.

"Oletko varma, että se oli sulla, kun tultiin tarhaan?"

- JOO IHAN VARMANA OLI!! Ja nyt sitä ei löydy mistään. *itkuraivari*

Mä, jälleen kerran, uudistin ja siivosin mun ja veljeni huonetta uuteen uskoon, parempaan järjestykseen, jotta edes jotkut tavarat löytäisivät uuden paikaan pois sieltä huoneen nurkista. Samalla siirsin äitini avustuksella vanhoja leluja varostoon isoihin jätesäkkeihin pakattuina.

Täytyy kyllä myöntää, että aika haikea fiilis tuli, kun mieleen tuli kaikkia leikkejä ja joutui toteamaan, että lapsuus on nyt loppu. Siellä oli dubloista barbeihin + KENistä nukkeihin ja veljen legoihin ihan kaikki sikinsokin huoneemme lattialla vielä kuutisen tuntia sitten. Enhän mä tähän voi kaikkea luetella, sillä löytyi sieltä muutamia aikas nolojakin muistoja, joista kaikkien ei tarvitse tietää.

Päivä päättyi hienosti neloselta tänään nauhottamaani Peter Pan - elokuvaan, josta jouluna (?) kerkesin näkemään vain puolet. Se oli siis ihmisillä näytelty, eikä se disneyn ihana, mutta se -uusi- Peter on nyt mun rakkaudenkohde, se oli ihana!

Mä kelasin tänään myös vuoden taaksepäin. Ja jäin miettimään sitä, että kun kaikki on huonosti, niin kuulee jokaiselta "kyllä kaikki vielä kääntyy parhain päin, uskoa mua, kaikki kyllä järjestyy" ja hoetaan sitä sillä huonolla hetkellä vaikka kuinka paljon, ei sitä usko. Ei voi uskoa, että kun taivas tippuu päälle, että se voisi olla hetken päästä takaisin omalla paikallaan. MIten se muka on mahdollista?

Minäkään en ole poikkeus. En mäkään uskonut, en vuosi sitten, enkä muutama kuukausi sitten. En, vaikka sitä kuinka hoettiin. Ja kuinka kävi? Tämä tyttö on pelkkää iloa, onnea ja hymyä, huonosta olosta ei sanaakaan.

Silloin joskus, kun olisi kaivannut tukea, sain vain päänpyöräytyksiä ja hymyttömiä kasvoja, ihan kuin olisivat sanoneet "mä en usko sua" silloin kuin sitä haluaisi tukea ja apua ja sitten saakin osakseen tuota, niin ajattele siinä sitten positiivisesti!

Tämä vuoden takainen tai no oikeastaan se on koko viimeisen vuoden aikana tapahtunut, tuli mieleeni kun luin keväällä kaveripoikani lähettämän viestin; "Niin mutta sä olet aina osannut järjestää asiasi."

Kukaan ei ole koskaan tiennyt näistä, joten olenhan minä itse ne tällöin järjestänyt ja hyvin on tultu. Hän tällöin ihmetteli, kun en ollut tavallisen iloinen kuin yleensä. Ei nyt mullakaan voi aina olla hyvä päivä.

Mä en tiedä mikä taito mulla on selvitä kaikesta, saada kaikki asiat kuntoon, mutta hyvin olen selvinnyt - vaikkakin suurimmaksi osaksi yksin.

Mä vuosi sitten odotin kauhulla lukion alkua ja uusia ihmisiä. Nyt mä odotan tiistaina alkavaa lukion toista vuotta ilolla ja innolla, sillä onhan mulla siihen syykin. Mulla on ihania ystäviä, jotka tällä kertaa ymmärtää mua oikeesti ja joille mä uskallan puhua ja enemmänkin kuin yksi. Mulla on aivan ihana mies, joka rakastaa mua ja mulla työ, johon mulla on intoa enemmän kuin koko viime keväänä yhteensä!

Ajatukset on pyöriny koko vuoden täyttä ympyrää ja viimeset pari viikkoa on onneksi tuoneet selvyyttä niihin. Mä tänään heitin viimeiset tavarat roskiin, jotka liittyävät vähäänkään niihin ihmisiin, joihin en tule koskaan enää olemaan yhteydestä, joten menneisyydestä on selvitty. Ja tämä jätkä. Mä vakavasti olen harkinnut, että unohdan sen ja jatkan elämääni, mutta sekin on nyt selvitetty. En mä ketään muuta tahdo. Ja tämä viimeinen vanha ongelma, sen selvitin pari viikkoa sitten.

Olenko siis järjestänyt asiani kuntoon?

Olen. Vaikka joku olisi sen mulle vuosi sitten sanonut, yllätys, en olisi uskonut. Mä en olisi uskonut, että mun elämä voisi muuttua näin. Että mä selviäisin tästä kaikesta. Mutta sen uskoo vasta sitten, kun se on taakse jäänyttä elämää. Nyt mä ymmärrän sen ja rakastan elämääni.

Tästä tuli kauhea sekasotku, mutta toivottavasti pointti selviää teille. Se mikä vuoden aikana on mua häirinnyt, ne kaikki ovat nyt ohi ja mennyttä. Katse on vain ja ainoastaan eteenpäin.

Ja olen rakastunut. Mutten siihen ihanan komeaan tummahiuksiseen nuoreen mieheen.

...

Vai olenko?