Tänään on tullut varmasti monille selväksi kuinka tärkeää ystävien tuki on. Ja tietenkin se, että tuntee kuuluvansa jonnekin.

Sen ei tarvitse välttämättä olla edes sanoja tai halaus. Se voi olla myös nopea käden silitys tai vain hymy, joka kertoo välittämisestä. Ei aina tarvitse sanoa "Mä kuuntelen, kun siltä tuntuu" tai "kyllä mä ymmärrän"

Toisaalta tärkeintä taitaa kuitenkin loppuen lopuksi olla se, että joku kuuntelee. Hilljaa istuu paikallaan, rohkaisee tai on rohkaisematta puhumaan, hymyilee tai ei. Mutta on vierellä ja KUUNTELEE.

Sitä se ystävyys kaikkein parhaiten on, vuorovaikutusta. Jakamista. Puhumista. Se on luotettavaa ystävyyttä. Ja sitä rakkaampaa ja tärkeämpää ei ole edes miehet, ystävyys on aina pysyvää.

Ystävyyssuhteissa yleensä tärkeimpänä puheenaiheena ja neuvojen jakamisen kohteena on, meillä tytöillä (Naisilla) miehet. Ne ihanan raivostuttavat ja äärimmäisen yksinkertaiset henkilöt.

Mä olen tänään kuunnellut ja tullut kuulluksi. Ja mä olen siitä iloinen. Että mä pystyin olemaan apuna ja tukena, kun sitä joku tarvitsi, mutta samalla muakin kuunneltiin, kun mä tarvitsin lohduttavaa olkapäätä sanomaan "Teillä on molemmilla vain kriisi. Kyllä se siitä helpottaa. Usko mua."

Mä olen kuunnellut, kun mun luokse ollaan itkien tultu ja kerrottu kaikki idiooteista miehistä, joista ei ole kuin haittaa. Mä istuin sen vierellä ja kuuntelin. Välillä nyökkäsin, hymyilin pienesti, silitin kättä ja kysyin pieniä tarkentavia kysymyksiä.

"Mua vaan helpottaa, kun saan puhua jollekin."

Aina on ihana kuulla, että itsestä on jotain apua. Mua tarvittiin! Tästä ihmisestä on viime aikoina tullut yksi niistä, joille itse valitan miehestä ja maailmasta ylipäätään. Hän on itse melkein samanlaisessa tilanteessa ja tämä oli yksi syy, miksi mun oli niin helppoa istua siinä ja kuunnella, kun hän kertoi miten miehet on ihan perseestä ja rakkaus vaan satuttaa, eikä siinä todellakaan ole mitään järkeä.

Mä osasin samaistua hänen kuvailemaan tilanteeseen. Vaikka hänen tapauksessaan vika oli pelkästään tässä yksinkertaisessa ihmisessä, eikä naisessa itsessään.

Minä itse matkustin Itse YKSIN Ihan Itse ja Eksymättä ystäväni luokse lyhyen metromatkan päähän. Mä olin ylpeä pelkästään siitä, että osasin perille. Mua kun ollaan aina vähän moitittu suunnistustaidoistani..

Iloisena kuitenkin astelin metrosta ulos ajatellen samalla, kuinka ihana oli, että minut oli kutsuttu juuri tämän Neidin luokse kahvittelemaan (Syömään nam-voikkareita ja kuumaa kaakaota).

Pariterapiaa.

Mä puhuin ja kerroin mitä ajattelin ja sain hieman valoa elämääni. Mä nauroin pitkästä aikaa ja olin ainakin hetken aikaa iloinen. Mä aijon ensi viikolla kysyä mieheltä, jos me voitaisiin nähdä ja vähän selvitellä asioita. Mua kun painaa tällä hetkellä sellaiset asiat, joista hänellä ei ole mitään aavistustakaan.

Mä en tiedä oikein vieläkään, kahden tunnin terapiatunnin jälkeenkään, mitä oikeesti ajattelen ja tunnen.

Aarggg.

Älkää KOSKAAIKINÄ rakastuko!!