Mä näin eilen illalla kolmea ystävääni. Meijän porukka oli kasassa ekan kerran kuukauteen. Kaikki tuntui olevan niinkuin ennen.

Me päädyimme lopulta korkealle kukkulalle istumaan iltaa, jonne myös ystäväni vapaansuhteen jätkän paras ystävä tuli. Hän istui minun ja jätkän viereen ja kysyi otsikon kysymyksen. Minä vastasin ensin, ettemme todellakaan ole sillain. Tämä sitten toisti "siis te ette oo sillain, mut ootte sillain" Jätkä vastasi nyt, ettemme ole sillainsillain. Ja keskustelu jäi siihen. Tosin muutaman minuutin päästä hän sanoi sen mitä varmasti molemmat illan aikana ajatteli, kun monesti oltiin kiinni toisissamme "pussatkaa. ku haluutte kumminkin."

Vaikka mä olen ollut poissa, niin joka kerta kun olen kuullut jostakin kaveristani jotakin on minulta ekana kysytty "seurusteletteks te jo?"

Mä puhuin tästä aiheessa pari viikkoa sitten mun kaveripojan kanssa, joka siis silloin vielä seurusteli. Hän sanoi, että häntä ihan yhtälailla ärsyttää, kun ihmiset kysyvät ensimmäiseksi miten hänellä ja tyttöystävällä menee, onko heillä kaikki hyvin ja niin edelleen. Hän siis ymmärsi täysin, kun kerroin kuinka mua ärsyttää ihmisten kyselyt meistä.

Tämä paras kaveri sanoi mulle, että munkin pitäisi hankkia joku jonka kanssa nuolla. Minä tähän sitten totesin, että mä pärjään hyvin yksin. Jätkä heräsi keskusteluun mukaan "sä oisit onnellisempi, jos sulla olis joku jonka kanssa nuolla" Anteeksi vaan, mutta miksiköhän mulla ei ole?

Oli kuitenkin pitkästä aikaa kiva nähdä ihmisiä. Ne on mulle niin tärkeitä. Ja mä tiedän, että jätkä teki tän mun takia, siitä mitä minä olin Ystävällisesti kirjoittanut ihanaan facebookiin. Hän perui muut menonsa, jotta me voitaisiin tavata.

Ilta oli ihana, vaikkakin viestistä minkä kotiin päästyäni sain, kävi selväksi että poistuin paikalta hieman liian äkkiä, kun hän ei kerennyt halaamaan mua. Mutta ei aina saa kaikkea mitä haluaa.