"Siis eihän se voi olla hankalaa, jos ei edes ole suhteessa"

Ai ei vai?

Mä olen hieman erimieltä.

Mua tosin tällä hetkellä hieman häiritsee miksi jätkä ylipäätänsä on ilmoittanut tuollaista, sillä aiemmin hän on ollut se, joka ei ole tahtonut tästä koko meijän sotkusta kertoa kellekkään, eikä siis varsinkaan hänen kavereilleen.

Ja tällä hetkellä hänen kaverinsa voivat sen ihan suoraan lukea. Mistä tälläinen mielenmuutos?

Mä olen kanssa pidempään kavereilleni hokenut, etten tunne olevani enää sinkku (en ole tuntenut sitten tapahtuman maaliskuu) ja jos jotain tapahtuisi Vahingossa jonkun toisen kanssa, tuntisin pettäväni jätkää.

Ja nyt hän selittää samaa "en ole sinkku, vaan monimutkaisessa parisuhteessa"

Mikä ihmeen parisuhde tämä muka on?

Positiivista tässä on se, että saimme välimme kuntoon. Tai no, meillä se menee lähinnä silleen, että kun minä en saa koskaan pyytää anteeksi (et ole mitään tehnyt niin älä turhaan pyydä), niin parin päivän päästä me ollaan kuten ennenkin ja koko riita on unohdettu. Joten sen osin kaikki hyvin.

(Tosin hän jättää mut luultavimmin taas viikonlopuksi, kun lähtee kavereita tapaamaan Ouluun)

Ehkä tämä sitten johtuukin meijän suhteesta, siis tämä älytön riitely. Meillähän ei olisi syytä tapella, jos oisimme ystäviä (varsinkaan kun riidat liittyy toisen juomiseen/liikkumiseen/yhdessaoloon) mutta eikös riiteleminen kuulu monimutkaiseen parisuhteeseen?

Mielestäni hyvinkin järkeenkäyvää.

Mutta milloin mun sanavalintoihin on kuulunut parisuhde mutkilla tai ilman?

Me ei edes seurustella ja tuntuu, että tää suhde muuttuis koko ajan johonkin suuntaan.. Iik.

Enkö mä tahtonut olla vapaa tekemään mitä mä tahdon?

Ja nykyään me selitetään koko ajan toiselle missä ollaan milloinkin, ihan kuin sillä toisen mielipiteellä on jotakin väliä. Että tarvii tietynlaisen hyväksynnän menoihin. Johtuuko kaikki vain tästä suhteesta.

("Ei sun kaverit tarvii sua Oulussa... vinkvink")

Hei meijän tilalle on jokin nimi!!

Ootteko te kavereita? Ystäviä? Seurusteletteko? Ootte seurustellu aiemmin?

Me ollaan suhteessa, joka on vaikea selittää/ ei olla sinkkuja vaan monimutkaisessa parisuhteessa

.... Mä en kestä.