Tytöllä oli käsi hellänä, kun hän maanantaina nousi portaita ylös. Ei se ollut mikään ihme, olihan hän juuri kirjoittanut päälle kaksi tuntia historian kokeessa. Hän nousi portaita pitkin hitaasti ja ennen kuin pääsi ylös, käänsi hän katseensa oikealle. Hän näki kaksi ystäväänsä. Mutta ei Miestä.

Hän jätti tavaransa ystäviensä vahdittavaksi ja meni syömään. Palatessaan hän katsoi kelloa; 11.30. Vielä olisi siis tunti, ennekuin äikän pohjatunti alkaisi. Tyttö istui alas, kovalle ja kylmälle lattialle ja laittoi kuulokkeet korviinsa ja Ipodin soittamaan musiikkia sekoituksella.

Parin minuutin välein tytön katse kääntyi vasemalle ja sitten taas suoraan eteen. Hän jatkoi tätä koko tunnin. Odottiko hän jotain? Odotti. Miestä.

Tyttö oli nukkunut edellisenä yönä tunnin, koeviikolla hän harvenmiten saa nukuttua, mutta se ei onneksi haittaa. Stressi saa vaan pärjäämään paremmin, eikä häntä yleensä edes väsytä sen pahemmin. Hän olisi vaan tahtonut nähdä sen ihmisen, joka stressinkin keskellä saa hänet hymyilemään. Hän ei nähnyt.

Kotiin päästessä iski paniikki. Huomenna äidinkieli, keskiviikkona matikka, torstaina filosofia, perjantaina yhteiskuntaoppi, maanataina ruotsi, tiistaina uskonto ja sitten SE ON OHI.

Tyttö huokasi syvään. Opiskelu tuntuu aina hetkittäin täysin ylitsepääsettömältä. Mutta tänään hän opiskelisi.

Hän kirjoitti paperille äikän sanoja muistiinpanoiksi huomista koetta varten. Kirjaa lukiessaan tytölle tuli vastaan sana - ironia - .

"Sun pitää opetella mitä on ironia."

Niin oli Mies hänelle sanonut. Tyttö naurahti itsekseen ja luettuaan kohdan, otti puhelimen käteen ja laittoi viestiä.

"Nyt mä tiedän mitä tarkoittaa ironia ;D"

Meni minuutti ja tuttu nauru kaikui häntä lukuunottamatta tyhjässä huoneessa. Tyttö avasi viestin ja hymy tuli takaisin hänen kasvoilleen.

"No mitä se ironia tarkoittaa? :P"

Ainoa ilo tytön koeviikossa on se, kun joku saa hänet hymyilemään. Se, että tietää että se tarkoittaa sitä.

Biisi, joka on vaan soinut mun päässä, tällä hetkellä yks lemppareista;

Seurahuoneella
kirkkaansinisessä mekossaan
laittanut tunnin hiuksiaan on
ullakkohuoneessaan
Mies kauan katsoo
luokse kävelee ja pyytää tanssimaan
sanoo että illan jokaisen tanssin
hän vain yksin saa

Poskin punaisin hän puistaa päätään
joka sanan painaa mieleensä
on empiväinen
mies taas vahva, päättäväinen
ottaa mitä huvittaa
ja nyt hän tytön haluaa

Elämä on laulun haaveunta
merten prinssi ja valtakunta
Orkesteri soittaa
viulu ei voi enää kauniimmin vaieta
Ottein lujin mies tanssittaa
huolehtii, eikä päästä koskaan

Käsissä on vielä voima, tunto
vanhuus kaukainen sairaus outo

On siis loppuosa PMMP:n biisistä merimiehen vaimo..

Tämä tyttö lähtee jatkamaan äidinkieltä ja mediakritiikkiä.