Mä en tiedä pitäiskö mun itkeä vai nauraa. Nyt syynä on Mies.

Mä tiesin eilen illalla, että jos otan yhteyttä, se on se ainoa joka saa mut hymyilemään. Enkä mä väärässä ollutkaan.

Mä makasin pimeässä huoneessa sängyssäni peitto pään yli vedettyä ja tekstasin pitkälle yöhän hänen kanssaan.

Lopettaessamme mä jäin miettimään. Mä mietin, jostakin kummallisesta syystä, sitä ettemme me useinkaan kiroile toisillemme. Ainoastaan silloin, kun sillä on oikeasti merkitystä ja sitä tarkoittaa eli emme melkeinpä koskaan. Mä myös mietin sitä, että aamuisin on ihana herätä, kun huomaa, että puhelimessa odottaa viesti Mieheltä.

Mä sain Mieheltä viestin puoli kolme yöllä ja aamulla heräsin puoli kymmenen aikaan ja huomasin tämän.

"Voi vitun vittu."

Voinko mä enää osua yhtään enempää kohdalleen? Kiitos hänen mun aamuna alkoi erittäin huolestuneena ja se jatkuu edelleen.