Kaikki ovat varmaankin kuulleet joskus ihanan sanonnan kuin "hädässä ystävä tunnetaan"? Tai "tee toisille niinkuin tahtoisit tehtävän itsellesi"?

Mä olen kuullut, mutta en tämän päiväsen mukaan osaa noudattaa niitä kovinkaan hyvin.

Mä olen kuullut jonkun joskus avaavan tuota ensimmäistä sananlaskua, että todellisessa hädässä vasta huomaa, että ketkä ihan oikeasti ovat valmiita tekemään sun eteen kaikkesi ja auttamaan sua, silloin kun siihen on ihan oikeasti tarvetta. On hienoa huomata, että ihmisiä, jotka ajattelevat ennen muitaa kuin itseään, on yhä olemassa. Niitä ihmisiä, joille minä on aina me.

Niin ja tuosta jälkimmäisestä sen verran, että varmasti kukin auttaja ajattelee, että saisi itse vastaavanlaisessa tilanteessa apua tältä autettavalta. Jos teen kauniin teon, kyllä yleensä odotan, että jossakin vaiheessa saan tältä ihmiseltä kauniin teon takaisin.

Mutta entä miten minä liityn tähän?

Itseasiassa mä astun kuvioihin juuri tässä kohtaa.

Nimittäin kyllä jopa minä omistan ystäviä, joita ehkä joskus saattaisin haluta jaksaa auttaa, jos he minun apuani tarvitsevat. Mutta kyse onkin lähinnä siitä, että teenkö mä sen aina oikealla hetkellä? Tai no oikeastaan, kyllä mä voin myöntää ettei tosiasiassa kyse ei ole siitä. Kyse on itseasiassa siitä, että vaikka mun tarkoitus olisi hyvä, niin seuraako mun tarjoamasta avusta enemmän hyvää vai pahaa?

Mä olen yleensä - tähän päivään saakka - pitänyt itseäni hyvänä ystävänä. Mä oikeasti OSAAN OLLA HILJAA, kun siihen on riittävän hyvä syy, kuten ystävän tahto puhua mulle, jolloin, yllättävää kyllä, mä SAAN istua hiljaa vieressä ja kuunnella. Mä olen omasta mielestäni luotettava, mä olen tänäänkin kuullut usealta ihmiseltä asioita, mutta mulla ei tulisi mieleenikään, että alkaisin jakamaan niitä esim. täällä. Mä olen kiltti ja ihana, yleensä, ystäviäni kohtaan. Ja paljon muutakin, mitä ystävältä vaaditaan.

Mutta silloin kun mä saan apua, osaanko mä vastata siihen oikealla tavalla?

Mulla tuli tänään vastaan tälläinen tilanne. Mä olin pyytänyt apua ystävältäni, joka oli niin ihana ja suostui auttamaan mua. Mä pyysin, jos hän voisi meijän koeuusintojen jälkeen heittää mut autollaan töihin, koska muuten mä en kerkeisi. Hän siis suostui. Mä olin kiitollinen.

Mutta kun matkasimme takaisin kohti kotia, koska hän ystävällisesti suostui vielä heittämään mut kotiin, alkoi tapahtumaan. Minä aiheutin tästä kyydittämisestä hänelle ongelmia, koska minä vastasin hänen puhelimeen hänen äitinsä soitettua. En pitänyt kuulemastani.

Kuulemma syyllinen olen minä, koska ystäväni kyyditsi lupaa saamatta(?!) minua, vaikka siis tästä oli sovittu. Ja siis lähetin ystäväni kotiinsa kuulemaan haukkuja, liittyen varmaankin siihen, että mä onnistuin saamaan ystäväni kiertämään sovittuja sääntöjä.

Olenko mä nyt huono ystävä?

Koska mun auttamisesta seurasi ystävälleni mun takia saarna?

Otan kyllä vastuun, tiedän kuinka söpö välillä olen, ettei mulle vaan voi sanoa ei. Syy oli siis mun ja kannan vastuun kaikista huudoista mitä ystäväni tulee saamaan.

Älkää siis tehkö niin kuin minä. Ystävän autettua teitä, jätätte hänet yksin kaksinkertaista suuremman ongelman kanssa.

Olen hyvä ystävä.