Mä olen istunut paikallani viimeiset kolme tuntia. Mä olen tehnyt, istunut ja kuunnellut, mä olen seurannut ja miettinyt.

Sitä ennen mä lähdin hieman tuulettumaan veljeni seuraksi. Tapettiin aikaa kiertämällä ympyrää, myöhästyttiin kahdesta bussista, juostiin ja naurettiin ja oltiin vaan ihan rauhassa, nautittiin.

Se on aina ollut mun puolella. Ikinä ei ole tahalteen katsonut pahasti ja loukannut, ollut aina mun tukena.

Nyt se istuu mun oikealla puolella ja muutaman minuutin välein kääntää koneestaan katseensa muhun ja hakee multa huomiota. Musiikki soi taustalla ja aina välillä jompi kumpi laulaa, johon sitten toinen yhtyy.

On harvinaista, että me ollaan näin pitkään samassa paikassa. Yleensä mä olen jossakin, mutta jos mä olen päätynyt kotiin olen joko nukkumassa tai syömässä tai hän on juuri lähtenyt ulos.

Tänään me kumminkin äänettömästi päätettiin viettää päivä rauhassa kotona ja toistemme kanssa.

Mun on helppo olla sen kanssa, koska hän tuntee mut ihan läpikotasin. Tietää missä mä menen ja kenen kanssa, eikä edes pilkkaa. Ja mä toivon, että se pohjimmiltaan olisi onnellinen mun puolesta, koska mä olen onnellinen Miehen kanssa ja mä en voi olla ihmisen kanssa, josta mun veljeni ei pidä. Mutta ainakin viime aikoina se on leikkinyt kiinnostunutta, kun mä olen Miehestä jotakin ohimennen maininnut.

Ne on tällä hetkellä mun elämäni tärkeimmät miehet ja varmasti molemmat ovat sitä vielä monen vuoden päästäkin. Tämä, jonka ei pakosta tarvitsisi olla, hokee nimittäin itse useasti mulle sitä, kuinka ei koskaan katoa mun elämästä, ei edes silloin kun mä sitä itse vaatisin. Eli kyllä se tuossa vieressä pysyy - onneksi. On edes joku kehen tarrautua, kun ei muuten pysy pystyssä.

Se on kyllä hassua, miten he muistuttavat toisiaan kovastikin. Jotkin ilmeet ja eleet ovat samanlaisia ja puhetyyli. Niin ja mun kiusaaminen. Ne molemmat dissaa mua samoista asioista, se on oikeesti tosi hämäävää.

Onneksi he eivät itse sitä huomaa, kun eivät usein ole toistensa kanssa tekemisissä.