Mä eilen pyörin ja hyörin ympäri kämppää. Laitoin hiuksia ja vaihdoin vaatteet ainakin tuhat kertaa. Tyytyväisenä sytyttelin vielä olohuoneeseen kynttilät ja hymyilin.

Vessassa oli hyvä ystäväni vaihtamassa vaatteitaan, ennen kuin pojat kerkesivät liittymään joukkoomme. Ja sitten soi mun puhelin.

Viime aikoina on ajatukset pyörineet paljon koulussa ja töissä, mutta olen mä Miehenkin kanssa puhunut paljon viime aikoina. Ja pitkän suunnittelun lopputuloksena, sain ihanimmat ihmiset eilen luokseni viettämään rauhallista koti-iltaa kera Miehen valkoviinin (jota ei loppupeleissä edes keretty avaamaan!).

Mä ensin ajattelin, että kertoisin siitä kuinka Mies lähettelee mulle ristiriitaisia viestejä. Sanoo ja tekee toista.

Toinen vaihtoehtoni oli kertoa yhdestä mielenkiintoisimmista keskusteluista, jonka olen koskaan veljeni kanssa käynyt.

Yhdistän nämä kaksi.

Mulle kaksi tärkeintä miestä tällä hetkellä - eivät tule toimeen keskenään. Tai no sanotaan näin, että veljeni ei tule toimeen Miehen kanssa, joka on siitä hyvin hämillään, ja ehkä jopa hieman loukkaantunutkin.

Ja se sattui muhun tänään, kun me tästä Miehen kanssa puhuttiin. En mä aiemmin ollut tajunnutkaan, kuinka paljon mun perheen mielipiteet hänestä häneen vaikuttavat, koska hän ei koskaan sano sitäkään ääneen. Mutta täytyy myöntää, että olisin itsekin hämilläni, jos Miehen vanhemmat eivät pitäisi minusta.

Kun aiemmin kesällä ystäväni valitsi sanansa väärin ja omasta mielestäni haukkui Miehen mulle, mä pidin melkeinpä puolen vuoden mykkäkoulun hänelle. Koska se on asia, jota en tahdo mun ystävien tekevän mulle. Mä en välitä muiden kuin Miehen mielipiteistä tosissani, eikä mua haittaa jos joku sanoo, ettei pidä jostain Miehen piirteistä, mutta jos se sanotaan väärällä tavalla, mä loukkaannun. Koska se on mulle niin läheinen, etten tahdo kuulla hänestä sellaisia asioita.

Miehen mielipiteen lisäksi mä useimmiten arvostan veljeni mielipidettä asiasta kuin asiasta. Mutta kuin ei ystävälläni, ei edes veljelläni ole mielestäni oikeutta käyttäytyä mulle tärkeintä ihmistä kohtaan niin kuin hän tällä hetkellä käyttäytyy. Hänellä ei ole oikeutta siihen, koska Mies ei ole tehnyt mitään, johon veljeni voisi vedota. 

Mä en kestä sitä, että mun elämäni tärkeimmät miehet (jos rakasta isääni ei nyt lasketa mukaan) eivät tule toimeen. Varsinkaan, jos syynä on se, että he molemmat yrittävät suojella mua. Musta ei ole kiva joutua tähän väliin, että mun pitää aina ajatella ennenkuin sanon jommalle kummalle jotakin tai mietin millon uskallan Miehen tulla meille. Kyllä mä sen siitä eilen huomasin, että hän kovastikin ihmetteli veljeni käyttäytymistä häntä kohtaan. Ja kyllä se mulle sen tänään sanoikin.

Mä vaan niin kovasti toivon, että mun veli ymmärtää että Mies tulee olemaan osa mun elämää, ainakin jossakin määrin aina. Se ei tule katoamaan ja sen on pakko hyväksyä se.

Tämä on asia, josta mä en jousta. Jos mun veljellä olisi kunnon syy "vihata" Miestä, mä ymmärtäisin ja ottaisin sen huomioon. Mutta ei ole. Jos se vain tietäisi kuinka paljon hyvää se mulle tekee, kuinka se mua huomioi, kuinka tärkeä tuki ja turva se mulle on. Se ehkä ymmärtäisi. Mutta niin kauan kun se on tota mieltä, saa itse olla omissa oloissaan. Sillä mä en tuollaisen syyn takia jätä Miestä, koska "se nyt vaan sattuu olemaan tollanen"

Mä todella toivon, että veljeni oppii vielä ymmärtämään, että hänen on pakko tulla toimeen Miehen kanssa.

Takaisin sain Mieheltä lyhyen, mutta erittäin selkeän viestin, joka kertoi kyllä paljon hänen ajatuksistaan asiaa kohtaan. "Niin toivotaan :/"