Joulu on sitä aikaa, kun unohdetaan kiireet ja stressi, aikaa jolloin rauhoitutaan paikoilleen nauttimaan juuri siitä hetkestä, eikä anneta minkään haitata elämää.

Niin myös meillä. Perhe kokoontuu mummon luokse, pöytä on koreana ja riitelyiltä ei vältytä. Jouluvalot palaa ikkunoissa ja tontut vahtivat jokaista liikettä.

Joulu on aina ollut mulle juuri se hetki, kun saan rauhoittua kaikelta, olla ihan rauhassa, ilman minkäänlaista huolta mistään. Aikaa, jolloin edes minä en ole töissä, vaan otan vapauden ihan kaikesta.

Mä tykkään joulusta.

Mä en yleensä kauheasti hehkuta mun perhettä tai lähisukua, enkä tee poikkeusta edes näin jouluna, mutta siitä huolimatta mulle joulutunnelman tuo, kun kaikki ovat yhdessä - vaikka hieman riidelläänkin.

Mä olen viimeiset kolme päivää kuunnellut, kun mulle toistellaan lauseita "anna mulle kikkisii.. Minä laitoin tämän pallon.. Missä on toinen papi?" ja yrittänyt saada niistä jotakin selvää. Mä olen kuunnellut ja toistanut, kysynyt uudestaan, että mistä me nyt taas puhutaan.

Musta on ollut ihanaa kun lähellä on hyppinyt pieni lapsi, joka ei osaa edes jännittää joulupukin tuloa (joka tosin meillä vain huuteli oven takaa ja jotenkin yhtäkkiä katosi..) Sekin tuo omalla tavallaan joulun.

Joulua ei kuitenkaan pelkästään tuo lapsi ja suvun hälinä, ei edes jouluvalot. Vaan juuri se oma mieliala, se että ajatellaan kerrankin - edes kerran vuodessa, muita kuin itseä. Saa tuoda muille hyvää mieltä omilla teoillaan.

Epäitsekkyys on hieno asia, vaikkakin välillä vähän vaikeata toteuttaa.

Mä eilen, jouluaaton kunniaksi, antauduin pieneksi hetkeksi ja laitoin iloista viestiä Miehelle - yllättävää, hän myös vastata mulle heti.

Me vaihdettiin muutama viesti, kunnes hän taas hiljeni ja mä vajosin miettimään.

Mulla tuli nimittäin sellainen olo, että mä olen välillä hyvin ilkeä ihminen. Mulla tuli eilen olo, että mun olisi pitänyt kertoa Miehelle kuinka tärkeä se mulle oikeasti on, vaikka mä hankala olenkin suurimman osan ajasta. Että sillä on mulle paljon merkitystä, enemmän kuin kellään, enkä mä tee mitään tahallani tai sen takia, ettenkö mä välittäisi.

Mutta ei, mä en sanonut sille tästä sanaakaan. Ja olen hiljaa taas viimeistään uuteen vuoteen saakka. Elä siinä sitten mun kanssa.

Mutta älkää nyt sitten ihmitelkö. On joulu ja mä ajattelen sen takia positiivisesti, jonka takia puhun Miehestä näinkin kauniisti.

Jouluisin nimittäin tulee aina se olo, kun kaipaa jotakin tai jotakuta vierelleen. Läheisyydenkaipuu on suurempi kuin muulloin. Ja silloin alkaa ajattelemaan niitä ihana hetkiä jonkun kivan ihmisen kanssa. Mullakin tuli se olo eilen ja siksi meinasin sen sille kertoa.

Että mä kaipaan. Jälleen.

Jäin vain tuossa miettimään erään ystäväni sanomisia jo muutaman viikon takaa. Hän mietti, että Mies saattaisi haluta, että mä näyttäisin hänelle että mä välitän ja että mua kiinnostaa kenen kanssa hän liikkuu. Että mä näyttäisin hänelle, ettei se täysin yhdentekevä mulle ole.

Niin no myönnänhän minä, että useimmiten valitsen mielummin sen toisen vaihtoehdon, että jätän tuollaiset asiat sanomatta ja pohdin niitä sitten oman pään ja tämän blogin kautta. En mä tahdo liian usein toistella sen tärkeyttä mulle - rupesihan muakin ihmetyttämään kun hän kesäaikaa toisteli samoja asioita mulle harva se viikko. Mutta se ettenkö mä näytä, ettenkö välittäisi on mun mielestä hieman harhaanjohtavaa. Kyllä se ihan hyvin tietää, etten mä hänen seurastaan tällä hetkellä pidä ja olen siitä hyvinkin mustasukkainen. Mutta tiedä siitä sitten.

Mutta nyt on Joulu, eikä mun tarvitse tuollaisia miettiä.

Mä lähden nyt nauttimaan hyvästä suklaasta, seurasta sekä lämpimästä saunasta.