Mä nukahdan joka yö vasta sen jälkeen, kun olen kuunnellut kerran sen yhden tietyn kappaleen Epuilta. Mä en enää pysty nukkumaan ilman sitä. Se onkin kappale, jonka kuuntelen joka yö viimeisimpänä sekä aamulla ekana. Se vaan tuo niin hyvän alun päivälle.

Mä kuitenkin otin uuden ihanan Ipodini eilen kuuntelun lopetettuani uudestaan esille ja painoin sen päälle, koska en vain yksinkertaisesti saanut unta ekan tunnin pyörimisen jälkeen.

Mä etsin sieltä rauhottavia biisejä, jotta nukahtaisin. Kuulokkeista alkoi soimaan peräjälkeen niin Eppuja, Irinaa kuin pmmp:täkin, unohtamatta mun uutta rakkautta Samuli Putroa, johon ystäväni minut tutustutti. Ja juuri kun sain laitettua soittiminen takaisin viereiselle pöydälle ja olin juuri sulkemassa silmiäni alkaen nukkumaan, mun veljeni aloitti joka öisen puhelunsa. Tällä kertaa se kuitenkin oli hyvinhyvin lyhyt, eikä siitä saanut mitään selvää.

En tiedä mistä se johtu, mutta mä en kuitenkaan pystynyt nukkumaan viime yönä. Mä pyörin, käännyin kahen minuutin välein, vedin peiton korviin ja otin möhkön viereen, kunnes taas potkin peiton toiseen päätyyn möhkön lentäen perässä. Seittemältä mä olen vielä kattonut kelloa, jonka jälkeen meillä onkin sitten ensimmäiset ihmiset heränny.

Mä kai ajattelin liikaa. Mä en tiedä. Mä ajattelen aina liikaa. Jotenkin mulla kaikki ajatukset tuulee aina öisin - niin ja se mun kuuluisat ideat kanssa! Mä oikeastaan mietin viime yönä ihan kaikkea. Tai no lähinnä itteäni, sitä kuinka paljon oon muuttunut tän vuoden aikana ja sitten tottakai Miestä, josta olen ainoastaan kuullut jouluaattona jotakin.

Mun ystäväni ihmetteli tässä jokin aika sitten sitä, kuinka mä pystyn tekemään tän itelleni. Miten mä pystyn olemaan täysin omissa maailmoissani, enkä ota Mieheen mitään yhteyttä, vaikka kaikki kuitenkin tietää että mä kovasti tahtoisin? Hän kyllä samalla totesi, että on musta ihan pirun ylpeä, koska jos mä päätän jotain, niin pidän siitä siitä kanssa kiinni. Niin mä päätin Miehen exän ilmestyessä kuvioihin, etten ota itse Mieheen yhteyttä kuin ihan hätätilassa ja mä olen hienosti pysynyt siinä.

Täytyy myöntää, että kyllä mä välillä kovastikin ihmettelen itteäni, omaa käytöstäni ja sitä miten mä ihan oikeasti pystyn tähän. Oonko mä vaan niin saatanan itsepäinen, etten luovuta ennen kuin saan tahtoni läpi?

Mun teki viime yönä kovastikin mieli laittaa Miehelle viestiä.

"..... <3 ....."

"Ikävä"

".... Mä en saa unta."

Mutta sitten mä aloin taas miettimään. Mitä mä olisin siitä viestistä hyötynyt? Menettänyt vain itsekontrollini ja antanut periksi ja kaikki tämä sen takia, että saan takaisin "no voii.. :< Koita nukkua! <3" Mä siis hoin päälle tunnin ajan itelleni, että en anna periksi. Nyt et luovuta. Sä et tarvitse miestä. Sä pärjäät ihan itsekin. Ja se toimi! Mun ei enää myöhemmin tehnyt mieli ottaa yhteyttä keneenkään, kaikista vähiten Mieheen.

.. Vaikka ekana ajatuksena olikin "yleensä mä tälläisessä tilanteessa laitan Miehelle viestiä.." MUTTA MÄ EN LAITTANUT ja mun itsepäisyys on edelleen voimassa! Mä olen niin ylpeä itsestäni!

Mä olen kyllä viime aikoina - ja siis varsinkin viime yönä! - miettinyt paljon tätä, että mitä mä tästä meijän jutusta saan. Olenkin vahvasti taipumassa sen suhteen, että ennen koulun alkua pistän yksinkertaisen viestin Miehelle, jonka hän joko tajuaa tai sitten on tajuamatta.

"Luovutanko?"

"Luovutanko ja jatkan elämääni vai pysyn tässä?"

Toisaalta. Toinen asia mitä mä eilen hoin itelleni, oli se mitä mä olen ystävillenikin sanonut paljon viime aikoina, kun he ovat ehdottaneet mua päästämään irti.

Mä en ryhtynyt tähän, jotta voisin luovuttaa. Mua ei ole tehty luovuttamaan! Mä en luovuta. En muuten varmana luovuta!