Perusilmeeni on tänään vaihdellut kiireisenpanikoivasta suuttumuksen ensiasteisiin ja sieltä kohti korkeinta pylvästä, itse onnellisuuteen kuuluvaa hymyä.

Ja nyt mä en voi enää kuin hymyillä.

Aamuinen alkoi panikoiden, kun tanssiesityksen harkat lähestyivät. Onko meikki? Hiukset? Vaatteet? Kimalteet? Missä on kaikki tytöt? Onko joku nähnyt mun tonttulakkia?

Itse näyttömön takana hääri itseni ja muiden esiintyjien sekä ohjaajien lisäksi yksi parhaimmista ystävistäni. Mä olin iloinen, kun sain hänet katsomaan esitystäni. Se merkkasi minulle todella paljon.

Sekä omani, että pikkuseni esitykset menivät loistavasti ja henkilökohtaisesti sain monilta ihmisiltä erityishyvää palautetta omasta esiintymisestäni. Joten siinä on hymyilemisen aihetta.

Toinen asia, mikä laittaa hymyilemään on se, että mut on äänestetty ja palkitaan seuramme vuoden 2009 apuohjaajana! Mikä on ihan älyttömän iso juttu ja saan kyllä olla ylpeä itsestäni, koska se on hieno saavutus!

Asioita löytyy lisää. Olemme tekstanneet Miehen kanssa koko iltapäivän ja yrittäneet selvittää tätä meijän juttua. Kuulin, että Mies oli haukkunut mut mun ystävälle ihan tyystin ja tahdoin selvittää tämän. Miehen mukaan olin taas väärässä ja hän pisti mulle kolme pitkää viestiä peräjälkeen, joihin en vastannut.

Ei mennyt kuin viisi minuuttia ja mun puhelimesta alkoi kuulumaan tuttu aquan Barbie girl.

Me puhuttiin Miehen kanssa kaksikymmentä minuuttia puhelimessa ja selvitettiin meijän viime viikkoinen sählinki, joka siis johtui hänen exänsä palaamisesta.

NYT MEILLÄ ON KAIKKI HYVIN.

Me noudatettiin viime kertaista sopimusta, emmekä maininneet sanallakaan minun puhumattomuuttani tai hänen huolehtimistaan. Me sovittiin, etten ole hänelle ikuisesti vihainen, eikä hän ole suuttunut mulle ja minun pitää tutustua hänen exäänsä, koska he ovat vain kavereita.