Mua on hieman ihmetyttänyt viime päivät, jonka johdosta en ole päässyt tännekään kertoilemaan asioistani.

Tytöt kyselivät multa pari päivää taakse päin, että tahdonko mä. Vastasin siihen sitten häkellyksissäni, että tahdon.

"Sä et voi sanoa, että tahdot, jos et oikeasti tahdo."

Mä jäin sanattomana katsomaan, kun tyttö nousi ylös pöydästä ja lähti kävellen poispäin. Jäin suoraan sanottuna tuijottamaan eteeni.

Tästä mä aloin pohtimaan, etteikö ihminen, joka on kattonu mua puoltoista vuotta ja alkaa hiljalleen olemaan yksi pitkäaikaisemmista ystävistäni, tunne mua ollenkaan?

Eikö se tiedä mitä mä ajattelen, tunnen ja miten mä toimin?

Tämän, jos kenen, pitäisi tietää, etten mä ikinäkoskaan tahdo satuttaa Miestä. Kyllähän mä haluan, mutta mulle sen asiat ja tahto menee mun omani ohitse. Enkä tahdo loukata mitään tai ketään, joka on sille ihan pirun tärkeää. Siksi en tee mitään.

Muhun ei koskaan vaikuta muiden mielipiteet - lukuunottamatta Miestä. Se on ainoa, ketä mä oikeesti kuuntelen ja ainoa joka saa mun pään kääntymään, jos niin on tarvis. Ja jos mä näen, ettei sillä ole kaikki okei, mä en tahdo omilla teoillani vaikeuttaa sen elämää yhtään sen enempää.

Joten kyllä. Vaikka mä tahdon, mä en tee nyt mitään - mutta tahdon silti.