Mä viikonlopun aikana kiinnitin huomiota siihen, kun itelle tulee tunne, että joku seuraa sua. Koin nimittäin tämän tunteen aika monta kertaa tämän viikonlopun aikana.

Mä perjantaina monta kertaa pienessä mielessäni ajattelin, että taas se seuraa mua ja kuuntelee mitä sanon. Mä käänsin hieman katsettani ja siinähän se söpösti hymyili mulle päin. Itekseni hymyilin, että olinpa jälleen osunut oikeaan. Musta oli sen illan aikana jännä seurata, että miten ihmiset käyttäytyy ja kiinnitin jokaiseen pieneen liikkeeseen huomioni. Toinen istui mun vieressä ihan nätisti ja lauleskeli itsekseen jotakin. Hän ei kääntänyt katsettaan suoraan muhun päin, mutta sivusilmällä tarkisti aika ajoin, että seuraanko mä hänen tekemisiään. Ja kun vihdoin hän uskalsi katsoa suoraan muhun ja huomasi mun hymyilevän takaisin tuli heti "mitä?" johon joka kerta vastasin "ei mitään"

Tänään mä koin monta kertaa tutun tunteen, että joku vahtii mun tekemisiäni. Meillä oli jumppatunnilla ovi auki, joten tietenkin vanhempia tuli ovelle kurkkimaan miten meijän tunti sujuu. Monta kertaa opastaessani lasta tekemään penkin päällä kuperkeikkaa huomasin, että vanhemmat tapittivat mua tarkkaavaisina ja katsoivat mitä me tehdään. Siinä tuli vähän tukala olo, kun piti koko ajan vahdata että tekee kaiken oikein, eikä sano mitään väärää vanhempien ollessa kuulo etäisyydellä. Meni vähän maku, kun koko ajan joku oli kattomassa, että opettaako ne siellä edes mitään ja jos opettaa niin opettaako ne oikein, niin että juuri hänen lapsensa saa eniten huomiota ja varmasti oppii oikein liikkeet.

Joskus on kiva tunne, kun joku katsoo sua, joskus se voi johtaa tukaliin tilanteisiin. Joskus on ihan kiva, että joku kuuntelee, vaikka esittääkin ettei kuuntele. Lopputulos voi tällöin olla ihan hyvä.