Mä en muista milloin viimeksi olisin puhunut niin paljon tai hymyillyt niin paljon kuin viimeisten kahden päivän aikana, joiden uskon olevan elämäni kannalta yksiä tärkeimpiä.

Ne olivat molemmat aivan tavallisia arkipäiviä, jotka kulutin koulussa, mutta jokin niissä on ollut, koska nyt mulla on hyvä fiilis.

Mä hymyilin eilen koko illan, sillä olin saanut tärkeän puhelun. Sen puhelun, mitä olin kuukauden kerennyt odottamaan ja viimeinkin se tuli. Hyvä olo tuli eilen tämän ko. puhelun jälkeen sillä tunsin ettei maailma olekaan niin paha paikka elää. Osasin avata suuni ja mut saatiin nauramaan. Joku paransi mun maailmaa suurilla sanoilla.

Tänään yksi hymy pelasta koko päivän. Mä juttelin kahden pojan kanssa koko kaksi tuntia meijän viimeisellä tunnilla ja ne sai mut nauramaan, koska ne sai mut ärsyyntymään. Toinen heistä oli erityisen ihana ja jutteli ja töni mua, piti mut mukana jutuissa ja nauratti. Se poika sai mut oikeesti hyvälle tuulelle ja oli hänen kanssaan oli mukava jutella. Mä sain hänestä seuraa myös kotimatkalle, aina Käpylään saakka. Siihen asti me puhuttiin kaikki asiat läpi ja oli mukava kuunnella, kun toinen puhui ihan omasta aloitteestaan.

Mä hymyilin ja hymyilen edelleen.

Nämä kaksi poikaa ovat saaneet mut nauramaan pitkästä aikaan oikeesti aivan kunnolla ja ovat saaneet palautettua aidon mut ainakin osittain takaisin.

Jälleen kerran mä olen ehkä hieman paremmin tasapainossa elämäni suhteen. Ja täytyy kyllä myöntää, että tällä kertaa vain sen takia, että miehet on niin ihania.