Se on aina kovin haikeeta, kun kausi loppuu. Varsinkin nyt, kun se loppui näin tuskaisissa merkeissä. Sain kuitenkin niin ihania lahjoja, kiitoksia ja kovasti haleja, että ne kyllä piristivät mieltä. Silti suurinta osaa lapsista tulee todella kova ikävä.

Mua katottiin tänään pitkään. Hymyiltiin kauniisti ja hieman silitettiin. Kysyttiin vointia ja todettiin, että olen niin vahva, että pärjään.

"Se on hyvä, että sä oot noin positiivinen luonteeltas."

Niin en kai sit säikähdä niin vähästä. Vaikka tänäänkin itkeskellyt pitkin päivää.

Toisaalta osa syy on siihen on se, että suurin osa mun stressistä laukes tässä samalla ja kaikki muu tähän päälle. Hyvä yhdistelmä. Mä aiemmin, ennen eilistä, mietin, että mun pitää kertoa mitä mun mielessä liikkuu.

Silloin se alkoi "ku mun on pakko ottaa etäisyyttä. Tarviin aikaa." Niin se alkaa nytkin.

Mulla tuli tunne, että hukun, tukehdun ja kuristan itteni vielä. Olisin voinut odottaa sen kaksi viikkoa, jotta koulu loppuu. Mutta se ei nyt vaan. Se oli nyt vaan pakko. Hukuin kaiken alle, enkä saanut mihinkään järkeä. Mulla kaatu kaikki seinät samanaikaisesti, enkä jaksanut selitellä kenellekään mitään.

Mulle on sanottu, että vaikein asia mun kanssa elämisessä on se, etten mä puhu. En puhu, kun en tykkää empatiasta ja myötätunnosta. En puhu, kun en jaksa selittää. En puhu, kun en tahdo että ymmärretään. En puhu, kun en koe tarvetta.

Mä olen mielummin hiljaa ja selvittelen asioita oman pääni sisällä. Poistun kuvioista aina siksi ajaksi, kunnes koen että jaksan muita ihmisiä ympärilläni. Olen liian monta kertaa kokenut olevana fyysisesti läsnä, mutta henkisesti poissa, eikä se ole muille ihmisille reilua. Olen mieluiten mukana sitten, kun oikeasti tuntuu siltä että tahdon olla.

Nyt osu liian moni asia yhteen ja siksi aika on ollut pitkä. Toinen syy hiljaisuuteen on ollut se, että olen joutunut miettimään kehen voin luottaa. Sillä tuli tunne, etten voi puhua tällä hetkellä oikeasti kenellekään.

Asiat alkaa hiljalleen valjeta. Ei ehkä kokonaan, mutta pala kerrallaan.

En mä silti tahdo olla yhteyksissä tai puhua.

Ei nyt. Ehkä huomenna. Ehkä menee viikko tai kuukausi. Voi olla että puoli vuotta tai kaksi. Ehkä ei ikinä. Ehkä on niin epävarmaa.