Mä yllätyin tänään aamulla, kun eteeni tuli ihminen, jota olen vältellyt viimeiset kaksi viikkoa. Hän katsoi alaspäin kohti mua ja tunsin itseni pieneksi. Hyvin pieneksi. Meni hetki ja hän istui viereeni ja niin se alkoi.

"Mä en tahdo.."

SINÄ ET TAHDO? Entä minä sitten? Oletko koskaan kysynyt mitä MINÄ TAHDON? Onko mun mielipiteellä edes mitään väliä? Oletko koskaan katsonut peiliin? Voisitko edes kerran ajatella asioita laajemmin kuin oman napasi kautta? Voisitko edes joskus edes pienen hetken verran harkita, kysyväsi mitä mieltä minä olen tai mitä minä haluan, ennen kuin kerrot sen mulle?

Minä en myöntänyt hänelle mitään ja ennen kuin keskustelu kerkesi alkamaankaan, paikalle saapui ylimääräisiä ihmisiä ja me hiljenimme asioistamme. Tunnin päätyttyä kohtasin sen katseen, jonka vuoksi joskus ihastuin. En voinut vastustaa.

Iltapäivän aikana puhelimeni näytölle muotoutui teksti, joka alkoi; "Mun mielestä.." Viiden sivun tekstiin siitä, mitä minä ajattelen sain yksinkertaisen vastauksen; "Mä en päätä mitään, en vaan jaksa riidellä.. Sä päätät"

Vastasin hänelle vielä takaisin, johon en tähän hetkeen asti ole saanut minkäänlaista vastausta. Hän tuntee mut niin hyvin, että ymmärsi että olin silloin vihainen, eikä mun kanssa ole silloin paras hetki keskustella. Mä en tajua miten sen hermot jaksaa mun kanssa. Mähän olen ihan kauhea häntä kohtaan!

En pyytänyt anteeksi, meinasin mutta poistin sen kohdan. Eihän mulla mitään anteeksi pyydettävää ole? Kuitenkin laitoin vielä yhden viestin perään, jossa kerroin etten tahdo riidellä, olen vain itsepäinen. Tulkitkoon miten tahtoo.