Mä olen tänään tuhonnut vanhasta puhelimestani yli 512 viestiä. Vanhoja viestejä tärkeältä ihmiseltä. Toisaalta oli aika tuskaa lukea ja poistaa niitä viestejä, koska niihin liittyi niin paljon tapahtumia ja tunteita. Liikaa muistoja. Toisaalta sain helpotuksen, kun kukaan ei voi niitä viestejä enää mistään lukea.

Se hymy, minkä aamulla sain ennen koetunnin alkua. Se oli just se mitä tulen vielä ikävöimään useaan kertaan.

Mihin se katosi se mies keneen tutustuin? Ne kauniit, kohteliaat ja lohduttavat sanat?

Mihin katosi se mies, joka oli ystävällinen ja kohteli aina kauniisti? Silitti hieman ja hymyili?

Mihin katosi se aika, kun kaikki oli hyvin? Mihin ne tunteet ja muistot hävisivät?

Kyllä mä kaipaan sitä aikaa todella paljon. Se on yksi niistä harvoista hetkistä, jolloin olen oikeasti ollut onnellinen. Sen läsnäollessa mulla on aina ollut turvallinen olo.

Mä olen kahden vuoden aikana usein kysynyt häneltä, miten hän aina jaksaa mua, kun en osaa mitään muuta kuin valittaa. Usein tämä on vain katsonut kauniisti ja todennut, että olen ihanan ainutlaatuinen.

"Pysy aina tuollaisena kuin olet."

Mä tänään ihmettelin hänelle, kuinka hän kerta toisensa jälkeen ottaa mut hymyillen vastaan. Hän ei halua mulle mitään pahaa. Mutta se on väärin! Mä kohtelen sitä ihan kauhean väärin ja olen ihan kauhean hankala häntä kohtaan, eikä se ole moksiskaan?! Mä en ymmärrä, mistä tuollaisia miehiä löytää?

Mä olen aina todella pahoillani, kun tiedän satuttavani teoillani toisia ihmisiä. Se oikeasti sattuu todella pahasti, vaikka harvoin sitä näytän. Mun mielestä on kamalaa satuttaa muita - varsinkin jos he ovat syyttömiä. Se on väärin, eikä oikein todellakaan ketään kohtaan. Se ei ole reilua. Sitten toinen hymyilee ja myöntää olevansa onnellinen, kun taas tulin järkiini.

Kuinka kauan hän vielä jaksaa kattoa mun temppuilua? Mä en tule tästä muuttumaan yhtään tän helpommaksi. Mä olen mahdoton ihminen. Ja silti se on aina niin kiltti mua kohtaan.

Mä en tiedä auttaako se, että sä kestät mua kaiken tän jälkeenkin. Kysymys on enemmänkin siitä, kestänkö mä itteäni sen jälkeen mitä olen sulle tehnyt. Mä en halua satuttaa yhtään enempää. Satutanko mä käytökselläni niin paljon itteäni, etten voi olla kohta kenenkään kanssa tekemisissä? Vai opinko virheistäni ja alan "paremmaksi ihmiseksi"?