"En kestä enää kertaakaan, mitään negatiivistä, muuten voin olla melkosen räjähdysaltis. En vaan yksinkertaisesti jaksa. Huudan ja sanon asioita, joita en tarkota. En todellakaan tarkota. Menetän vaan malttini ja sanon asioita, joita en ajattele hetkeäkään. Heti sekunnin murto-osan jälkeen kaduttaa. Sanon kai niitä asioita sen takia, koska muhun sattuu sillä hetkellä. Mulla tekis nytkin mieli huutaa ja haukkua mutta tiedän, että katuisin ja parkuisin heti 10 minuutin päästä ja anelisin anteeksipyyntöä. Mutta mua on toisaalta loukattu. Mulla on oikeuski olla vihainen. Suutun vaan niin rajusti. "

Ylempi kirjoitus on suora lainaus ystäväni kirjoituksesta. Ei siis ole minun omaa tekstiäni, mutta tummennetut kohdat ovat lauseita, jotka pyörivät myös minun päässäni.

Tyttö ajoi rauhallisesti koulua kohtia seitsemän jälkeen aamulla, kun yhtäkkiä havahtui. Kissa. Musta. Musta kissa meni tien yli. Siinä samassa hän tiesi, ettei päivä tulisi olemaan hyvä.

Muutamaa tuntia myöhemmin tyttö seisoi koulun aulassa ja puhui kovaan ääneen puhelimeen. Valitti, kun ei enää jaksa ja kaikki on aivan perseestä. Hän puhui kauan ja huomasi tuttujen ihmisten katseet hänen suuntaansa. Hän ei silti välittänyt, vaan jatkoi puheluaan. Lopetettuaan sen, hän kohtasi sen yhden niistä, joka ei vielä puhu pahaa hänestä. "Ne ei ymmärrä sua." Tyttö vastasi tietävänsä sen ihan hyvin.

Kuka nyt muka ymmärtäisi, jos vähiten hän itse?

Tytön paine purkautui kuitenkin jälleen. Kahdeskymmenesensimmäinen kerta. Ei enää jaksanut ja murtui koulun pihalle. Tyttö istui siinä lähemmäs tunnin pää painettuna polviin.

Hän muisti kuitenkin jälleen sen ainoan syyn, miksei omaa pahaa oloaan saanut näyttää. Empatia. Mikä ilkeä sana. Sympatia. Sääli. Lohdutukset. Kosketus. Tyttö on myös sen puolesta vaikea ihminen, ettei häneen saa koskea, jos hän itkee. Silloin pitää joko istua hiljaa vierellä, jonka tyttö tietää olevan sivustakatsojalle hyvin typerää tai lähteä pois. Mutta missään nimessä EI SAA koskea! Ei ikinä!

Tyttö inhoaa kauniita muka lohduttavia sanoja ylikaiken. Oikeasti, ei vaan voi sietää! Siinä vaihessa aina tajuaa, kuinka huonosti asiat ovat, kun joku sanoo "kyllä kaikki vielä muuttuu paremmaksi." MUTTA ENTÄ JOS EI MUUTU? Jos on mokannut jo tarpeeksi monta kertaa, eikä yksinkertaisesti enää jaksa yrittää paikkailla virheitään ja tekemisiään? Tai entä jos vika ei ole itsessä, eikä kukaan muu enää jaksa yrittää hänen kanssaan?

Tää tyttö alkaa olemaan liian väsynyt. Se ei osaa enää muuta kuin valehdella. Tyhmää, mutta totta, kukaan ei tiedä totuutta. Kukaan ei tiedä miksi asiat ovat näin kun ovat. Kaikki luulevat syyksi Miestä, johon en kuitenkaan ole pitänyt yhteyttä kohta kuukauteen. Eihän mulla edes ole enää sen numeroa. Se ei ole syy. Mä olen kadottanut sen ihmisen jo täysin mun elämästä, eläköön ihan miten tahtoo. Kunhan ei tule sotkemaan mun elämää.

Silti tämä tyttö itkee salaa vessassa.

En kuitenkaan ymmärrä miksi mut nyt pitää yhtäkkiä haukkua. Mäkö olen taas pilannut kaikkien muiden asiat? Yksi väärä sana väärälle ihmiselle ja kaikki ovat mua vastaan? Thänks.

Mua syytetään siitä, ettei mua näe missään, ettei mua jaksa tukea ja kuunnella.

Olenko mä joskus pyytänyt sitä?

Mä tein alusta asti itselleni selväksi, etten tahdo sotkea tähän asiaan ketään ulkopuolisia. Mun oma olo on mun täysin oma asiani, eikä siihen tarvita sotkemaan muita. Joku on kuitenkin saanut päähänsä, etten mä pärjää yksin. Mistäköhän lähtien? Mä en ole missään vaiheessa pyytänyt ketään valitsemaan puoliaan, en ikinä menisi tekemään sitä. Jos tahtoisin puhua asiasta, vastaukseksi riittäisi "joo, ymmärrän." Se riittäisi. Mä en tahdo sotkea muita tähän, se on ihan oma ongelma, jos itse on lyöttäytynyt osaksi mun ongelmia. Mä en ole sitä vaatinut tai tahtonut. Mä en ole kaivannut sääliä tai myötätuntoa. Herranjumala, mä pärjään kyllä! Mä en ole sanonut, että tarvitsen tukea tai että mua pitäisi kuunnella - tai ymmärtää. MÄ EN TAHDO, ETTÄ MUA YMMÄRRETÄÄN! Yrittäkää nyt tajuta. Mua ei tarvitse ymmärtää, en ymmärrä itsekään.

Jos mulle tullaan sanomaan, että "mä olen yrittänyt ymmärtää, mutten enää jaksa kattoa tollasta käytöstä." Niin käännä selkäsi ja katoa. Mä en ole sitä pyytänyt missään vaihessa, ihmiset ovat itse saaneet käsityksen, että mä tarvitsisin tukea. Näin ei kuitenkaan ole. Ja mitä ystäviin ja kavereihin tulee, ne on ihan okei niin kauan, kun ne ei änge liikaa mun elämään, puutu siihen tai yritä ymmärtää mua. Sitten niistä ei ole kuin harmia. Mun mieltä ei voi ymmärtää!