Mä tein pikaisen laskutoimituksen. Tulokseksi sain -8. Mä olen nukkunut kahden edellisen yön aikana alle kahdeksan tuntia. Mutta olen tänään ollut pirteänä kolmenkymmenen asteen helteessä pienen tytön kanssa kiikkumassa kaukaisessa puistossa.

Mä vietin eilen ensimmäiset täysin onnistuneet synttäripileet, enkä edes muista milloin olisin edellisen kerran ollut yhtä menoa näin onnellinen ja iloinen. Kaikki oli eilen suht koht hyvin. Oli ihanaa, kun ihmisiä oli paljon ja kaikki näyttivät viihtyvän.

Synttäreistä ei kuitenkaan melkeinpä koskaan selviä ilman jonkinlaista häslinkiä - eikä tämäkään onnistunut juhla ollut poikkeus. Tosin sillä poikkeuksella, että talo on edelleen pystyssä, eikä kukaan kuollut. Vaikka yritykseni oli edelleen kovin hyvä. "Jos mä tosta tökkäsen ni tippuisko se.."

Mä seurasin kaikkia aina jossakin hyvässä kohdassa, kun kukaan ei huomannut. Hymyilin itekseni ja vaihdoin kohdetta. Paljastui lisää salakavalia juonia, ihastumisia ja lämpenemisiä. Onnistuin jopa yllättymään ja yllättämään itsenikin.

Olin nimittäin eilen tanssinut voitontanssia, kun sain vahvistamattoman tiedon erään ihmisen tulosta. Hypin ilosta. Mutta heti lauantaina jouduin pettymään, kun puhelimeni soi kaksi kertaa peräjälkeen. Suhtauduin hyvin epäilevästi tulevaan ja tytöt saivatkin kuulla osansa mun ärsyyntymisestäni. Mä olen ystävällinen ihminen, enkä tahdo kelleen mitään pahaa. Lähetin kutsun aivan täysin tästä syystä.

Mutta osaan siitä huolimatta vihata ihmisiä täydestä sydämestäni. Vaikka en sitä aina tahdo näyttääkään.

Se kuitenkin tuli ja luulin mun loppuni tulleen. Mä kuitenkin unohdin koko ihmisen nopeasti ja päätin juhlia - kyseessä sentään omat juhlani. Loppukohden alkoi alkoholi virtaamaan entistä nopeampaan tahtiin. Se johtui mun ärsyyntymisestä ko. ihmiseen ja hänen tuloonsa. Mä olin ollut niin siinä uskossa ettei mua häirittäisi.

Sitä mukaan, kun mulle avattiin tölkkejä aloin hieman enemmän puhumaan - yllättävää ;) Lopulta päädyin lopputulokseen, että olin iloinen hänen tulostaan, vaikken häntä siedäkään. Toisaalta tulematta jättämällä olisin saanut viimeisen syyn heivata se ihminen mun elämästä.

"Mä vihaan sua" oli kuitenkin hoetuin lause. Ja niinhän mä vihaan, eilisen johdosta puolet enemmän.

Ja jälleen mun pitää luokitella mun ajatukset uudestaan.