Mistä tietää, että kohdalle on osunut Se Oikea? Klikkaako jommankumman päässä jotenkin eri tavalla, että Hänet tunnistaa? Huomaako sen vasta ajan kuluessa? Entä jos se onkin jo mennyt ohitseni ja olenkin vain tuijotellut kelloani?

Vähän jokainen ystävistäni on viimeisten kolmen vuoden aikana asettuneet jonkinnäköisen pojan viereen ja tuntuvat olevan onnellisia. Tällä hetkellä yli puolet ystävistäni seurustelevat enenmmän sun vähemmän vakavasti.

Mä olen viime päivät pohtinut Sen Oikean löytämistä, mutta heikolla lopputuloksella. Entä jos se onkin koko ajan edessäni, mutta mä en vain voi nähdä sitä? Kerroin ystävilleni tulevaisuuteni ennusteen; kuolen yksin, onnettomana ja lapsettomana. Ja minäkö olen se porukkamme positiivisin?

Koulun alku hirvittää aivan suunnattomasti. Mä nimittäin olen tänään tehnyt toisenkin ennusteen, joka vahvasti liittyy kouluun ja ihmisten näkemiseen. "Mä pääsen lopullisesti eroon kymmenen vuoden päästä. Ja siitä kymmenen lisää ja pääsen vihdoin naimisiin."

Mä olen viimeisen vuoden aikana miettinyt kovasti syitä siihen, miksi en seurustele. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole väittänyt että olisi kova kaipuu tai halu saada oma mies. Mutta näin ajattelutasolla tällä kertaa. Suurin osa ystävistäni on tosiaan vakiintunut ja huomaan, että he viihtyvät suhteissaan. Tottakai tahtoisin pyrkiä samaan. Mutta kuten olen aiemmin ilmoittanut, en tällä hetkellä tunne että voisin mahduttaa parisuhteen elämääni. Se on niin ahdas tällä hetkellä.

"Pelkkiä tekosyitä." Voisi joku sanoa.

Voi olla. En osaa sanoa, osa voi olla ihan täyttä tottakin. Ainakin minä puhun. Toisaalta osa syy saattaa olla se, että tahdon edellistä eroon ennen kuin alan säätämään mitään uutta. En tahdo joutua minkäänlaiseen loukkuun itseni tai jonkun toisen vuoksi.

Kiroan ja kiroilen hyvin harvoin. Mielestäni kirosavat eivät ole kuin erilaisia painosanoja, jotka kaikenlisäksi kuullostavat rumille. Siksi kai niitä käytetäänkin. Mutta pakko myöntää, että tänään olen kironnut muutamankin asian useampaan otteeseen. Alkoi hieman ärsyttämään tilanne, jossa olen edelleen. Itse tahtoisin lähteä pois koko jutusta, mutta minulle ei anneta siihen minkäänlaista mahdollisuutta - joten olen tässä nyt ja aina.

Mä joudun usein miettimään toisten ihmisten syitä tekojensa, sanojensa ja käyttäytymisensä taustalla, sillä ihme kyllä minäkään en ole mikään ajatustenlukija, vaikka siitä voisikin olla joskus hyötyä. Tahtoisin saada selkeitä lauseita, mutta niiden tilalla on vain söpöjä hymyjä ja salaperäsyyttä.

Niin ja taasen kerran laittaa miettimään, että miksi en tosiaankaan seurustele?

-Onneksi kaikille on ainakin selvää miksi olen sinkku.