Useimmat ihmiset ovat sellaisia, jotka kohtelevat ystäviään kauniisti. Pitävät heistä hyvää huolta, tukevat ja luottavat heihin. Eivätkä missään nimessä satuttaisi ystäviään.

Sitten on sellaisia ystäviä, jotka tekevät jotakin jota ei voi koskaan antaa anteeksi.

Mä kuulun niihin, jotka tarpeeksi kauan katteltuaan katkaisee välit.

Mä olen huomannut itsessäni monia piirteitä, jotka toistuvat vuosittain. Mä löydän uusia ihmisiä, tutustun heihin ja suurin piirtein kahden vuoden kuluttua katkaisen heihin välit. Suurimpaan osaan. Sitten on niitä ihania kohdalleni osuneita, jotka luultavasti löytyvät viereltäni vielä kymmenenkin vuoden kuluttua. Tosiystäviä onkin harvemassa kuin ystäviä.

Mä olen niin tarkka itsestäni ja omasta elämästäni, että mun kanssa saa koko ajan olla varullaan. Jos tekee pienenkin virheen, voi olla mahdollista että muhun tutustuminen oli sitten siinä. Jos mun päätöksiä ei kunnioita tai puuttuu mun asioihin, se välittömästi heihei. Siitä en tingi, olisi ihminen tullut kuinka läheiseksi tahansa.

Hiljaiseloni blogista on johtunut juuri tästä syystä. Nimittäin kaverikuviot on pitänyt pistää hieman uusiksi ja facebookin asetussäätöjä muuttaa, jotta ihmiset eivät tiedä liikaa mun elämästä.

Useimmat ajattelevat mun olevan typerä pieni blondi, joka ei välitä muiden mielipiteistä. Mä olenkin aina sanonut, ettei mua haittaa jos musta puhuu selän takana paskaa - mutta tehköön sen niin etten itse kuule sitä. Joillakin on ollut sellainen kuvitelma, että musta saa puhua selän takana ja mun asioita pohtia - enhän mä koskaan tule niitä kuulemaan. Mutta mä olen loistava saamaan asioita selville.

Viimeisten viikkojen aikana olen selvittänyt itselleni yhtä sun toista ja tehnyt lopullisia päätöksiä. Mä vihaan, että mun elämästä puhutaan mun selkäni takana ja jos saan sen selville, aika varmasti usein katkaisen välini ko. ihmisiin. Siinä vaiheessa mulle on turha alkaa selittämään mitään. Mä uskon, mitä mä tahdon uskoa.

Mies on totaalisen historiaa. Yhteystiedot tuhottu, valokuvat piilotettu. Väisteleminen aloitettu ja puhuminen lopetettu. Katkaisin välini, jotta saan jatkaa elämääni. Asia oli jo aiemmin mielessäni, mutten saanut itselleni tarpeeksi vahvaa syytä lopettaa yhteydenpitoa. Nyt sen sain, kiitos Hänelle joka jälleen kerran puuttui mun asioihini.

Että kiitos ja näkemiin.