Viime kirjoitukseni jälkeen pohdittiin kenestä mahdoin puhua. "Hän" käsittää minun ajatusmaailmassani sen Miehen, joka on elämässäni pyörinyt viimeiset kaksi vuotta ja josta olen koko kahden vuoden ajan yrittänyt päästä eroon - en ole siis tullut uskoon.

Keskustelin alkuviikolla muutaman vanhan kaverin kanssa, jotka sitten kysyivät minulta suoraan, aivan kuten edellisen tekstin kommettikin, miksi tahdon poistaa Hänet elämästäni. Tarina on pitkä, raskas ja erittäin monivaiheinen ja sen kuultuaan ei luultavimmin vieläkään ymmärrä miksi toimin niin kuin toimin. Meidän välit ovat alusta asti olleet erikoiset - lähinnä johtuen omasta luonteestani ja kyvystäni hoitaa ihmissuhteitani.

Mies on viime aikoina aiheuttanut mulle paljon enemmän tuskaa kuin iloa, joten en näe hyötyä siihen, miksi olisin hänen kanssaan yhteydessä. Olen aikoinani tykännyt Hänestä enemmän kuin kestään, joten Hänen seurassaan oleminen on mulle nykyisin aika tuskaa. Kaikista suurin syy nykyiseen hiljaisuuteeni on se, että tunteeni ja ajatukseni hänestä ovat hyvin ristiriitaiset. Juuri, kun ajattelin palata väleihin, kuulin Hänen jälleen puuttuneeni elämääni, joten vedin välit uudelleen jäihin. Pidän ko. ihmisestä yli kaiken, mutta hän tuntuu tekevän kaikkensa pilatakseen elämäni.

Jo alusta alkaen selvisi, että luonteemme ovat täysin päinvastaiset ja alkuun se toimi ihan hyvin. Nykyisin siitä tuntuu jälleen olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Itse vihaan ylikaiken sitä, että elämääni puututaan ja minua neuvotaan ja Miehen elämäntehtävänä tuntuu olevan muiden - heikompien - ihmisten auttaminen, eikä hän luovuta ennen kuin saa kantaa kortensa kekoon. Hän ei ota omaa kantaani huomioon, saati kunnioita sitä, vaan tekee juuri niin kuin itse tahtoo. En vain voi sietää sitä.

Miehellä on alusta asti ollut tunne, että elämäni ei ole paikoillaan, olen onneton ja elämästäni puuttuu vahvasti jotakin. Hänen mukaansa olisin onnellisempi, jos seurustelisin. Olen aina taistellut kaikkia sääntöjä ja ohjeistuksia vastaan ja pyrin tekemään juuri päinvastaisesti kuin minulta odotetaan. En siis hyväksy Miehen väitettä, vaan tahdon todistaa että nainen voi pärjätä elämässään hyvin ilman miestäkin.

Mies ei usko sanojani, vaan uskoo etten puhu totta ja väittelee asiasta usein kanssani. Ja sen ainoan kerran, kun puhun totta - hän ei usko ja väittää omiaan. Olen aikoinani siis todella tykännyt hänestä, eikä hän nykyisin usko sanojani, että olen päässyt hänestä yli. Kuulin väitteen asiasta, jonka jälkeen en ole hänen kanssaan keskustellut. Mielestäni ystävyyteen tarvitaan vahvemmat perustelut.

En myöskään tahdo enää rakastua häneen, joka on myös suuri vaikuttava syy miksen voi olla hänen kanssaan tekemisissä. Tiedättekö sen tunteen, kun näet jonkun ihmisen ykskaks ja tunnut rakastuvan samantien? Niin, mulla käy niin joka kerta kun kohtaan hänet. Joten ymmärrätte varmaan, miksen voi olla tekemissä hänen kanssaan. Siitä on mulle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Mä en ole vihainen hänelle, tällä hetkellä ainoastaan pettynyt. Pidän hänestä, vaikken tahtoisi. En ole hänen kanssaan tekemisissä, vaikka tahtoisin. En ole ystävä, vaikka en mitään muuta haluaisikaan.

Mä en voi olla ihmisten kanssa, joiden seurassa en voi olla oma itseni tai jotka ahdistavat mua. Mies on tällä hetkellä sellainen tapaus.

Miehen ja mun välirikkoon on monia syitä, eikä tässä todellakaan ollut kaikki. Mutta lopputulos on täysin mun valinta, eikä miehellä ole ollut siihen mitään vaikutusvaltaa. Meni kolme kuukautta ja hän ymmärsi, mitä olen päättänyt.

Ystäväni eivät taida kuitenkaan täysin ymmärtää mua. Satun nimittäin edelleen puhumaan Hänestä. Se, etten ole hänen kanssaan tekemisissä, ei tarkoita ettenkö pitäisi hänestä.