Mä tajusin tänään puhuessani ystäväni kanssa puhelimessa, että toistan itseäni. En yleensä, vain tään yhden asian kohdalla. Tietenkin molemmat lähimmät ystäväni tietävät suurinpiirtein missä olen menossa, mutta silti kertaus ei ole pahasta.

Kuinka kauan he jaksavat kuunnella, kun tyttö kertoo pettymyksestään?

Mä rikoin perjantaina mun tapojani. En omasta aloitteestani, vaan Hänen, joka ei niistä tiedä. Myönnän kyllä odottaneeni Häntä, koska pelkäsin mitä tulisi tapahtumaan kun Hän ilmestyy eteeni. Se puhui mulle ystävällisesti. Mä vastasin, ainakin melkein yhtä ystävällisesti.

Jos mä vihaan jotakin ihmistä, mä pyrin olemaan näyttämättä sitä ko. ihmiselle. Hymyilen ja puhun tavalliseen tapaani ja olen ystävällinen. Jos pidän ihmisistä, uskallan hieman paremmin näyttämään mitä tunnen ja uskallan olla pahalla päällä. Jos olen pettynyt, en puhu ko. ihmiselle.

Mitäs sitten teen, kun edessäni on ihminen, jota luulin rakastavani, pidän edelleen, mutta vihaan jossakin määrin, olen erittäin pettynyt ja odotan että hän ymmärtää katsoa peiliin? Välttelen ja olen hiljaa, tuhoan yhteystiedot ja kohdatessani katselen kattoon. En kuitenkaan kohteli töykeästi ja kysyessä osaan vastata.

Noin kuukausi sitten mä tajusin, että tukehdun. Mä en ole koskaan pärjännyt isoissa tai pienissä kaveriporukoissa, vaan olen aina tuntenut tukehtuvani muiden ollessa ympärilläni. Tahdoin elämäniloni takaisin ja päätin irrottaa itseni kaikesta, joka saa mut tuntemaan niin. On kuitenkin vaikeaa käyttäytyä kuin vihaisia, vaikka todellisuudessa viha on kaikkein kauimmaisin tunne.

Mä en tahdo olla sellaisessa porukassa, jossa en voi olla oma itseni tai jossa tunnen tukehtuvani. En tahdo olla sellaisten ihmisten joukossa, joihin en voi täysillä luottaa. En voi puhua ihmisten kanssa, jotka eivät usko mua, puhu totta tai pahimmillaan valehtelevat. En voi olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka yrittävät muuttaa mua tai puuttua mun elämään. En tahdo puhua ihmisille, jotka juoruavat musta selkäni takana.

Tarvitseeko vielä syitä, miksi mä olen tällä hetkellä yksin?

On kauheaa olla erossa ihmisestä, josta kaikkein viimeisimpänä tahtoisi olla erossa. On kauheaa vihata, kun ei tahtoisi vihata. En kestä tunnetta, että olen jälleen epäonnistunut. En kestä katsoa, jos joku kerta toisensa jälkeen ottaa mut avosylin vastaan. Tahtoisin vastustaa, mutta tunnen olevani liian heikko siihen. Yksi puhallus voi kaataa koko korttitalon ja sitten se on taas menoa.

Uskokaa tai älkää, mä tahtoisin olla sen ihmisen ystävä. Mä en tahtoisi menettää tai poistaa sitä mun elämästä. Mutta mä en voi muuta, koska muuten mä en voi vastustaa sitä. Mä en kestä, että joku tuntee mut. Mä en kestä tunnetta, että joku tietää mitä mä ajattelen, tunnen ja ymmärtää mun älyttömiä tekojani. Mun on pakko toimia niin kuin kukaan ei olettaisi mun toimivan.

Tällä hetkellä mua ei taida ymmärtää kukaan.