Yksinolemisessa on puolensa - niin hyvät kuin huonotkin. Olen aina pitänyt tiskaamisesta, eikä se ole inhokiksi yksinkään asuessani muuttunut. Olen myös oppinut rakastamaan pyykinpesua - tästä kiitos ihanalle ihmisille joka jätti mulle oman pesukoneensa - sekä vastavaihdettuja, ihanan puhtaita, lakanoita.

Rakastan täällä sitä, että saan olla rauhassa, omissa ajatuksissani ja vaihtaa vaatteeni vaikka sen kymmenen kertaa päivässä ilman, että kukaan katsoo mua kummaksuen.

Löydän kyllä niitä huonojakin puolia. Olen aina ollut kovin dramaattinen, paukuttelen ovia, heittelen koulukirjoja ja pidän puolen vuoden mykkäkouluja. Joten täältä puuttuu tämä puoli minusta kokonaan - ei ole kiva itekseen olla puhumatta tai paukutella ovia - naapurit saavat vielä aihetta tehdä musta valituksen.

Huonon päivän siis tullessa kohdalle mä nykyisin vain kaivaudun suklaalaatikon kanssa sängynpohjalle ja mökötän siellä - kunnes täytyy lähteä töihin.

Toinen asia, jonka olen viime kuukausien aikana huomannut on se, että näen nykyään enemmän painajaisia kuin ennen. Ja melkeinpä aina unet tuovat esille menneisyyteni asioita, tapahtumia ja usein niitä elämästäni poistettuja ihmisiä.

Uskon tähän löytyvän syynsä siitä, että nyt mulla on aikaa ajatella muutakin kuin koulujuttuja tms. Joten tulee muisteltua paljon kaikkea mennyttä ja nämä tietysti jäävät alitajuntaan pyörimään ja nousevat näin esiin öisin unissani.

Kai pitää vain lopettaa ajatteleminen.

Mutta kai tahdoin vain jakaa tiedon siitä, että olen onnellinen kun mulla on niin ihana koti.