Aikaisempina vuosina tämä seuraavanlainen teksti on tullut siinä joulun alla. Koskaan aikaisemmin en ole viettänyt uutta vuotta yksin - omassa kodissani. Tänä vuonna päätin repäistä ja skipata juhlimisen. Uusi vuosihan se on ensi vuonnakin?

Katson siis tällä hetkellä ikkunastani koko Helsingin ylle leviäviä ilotuksia. Ja tämän jälkeen en todellakaan kyseenalaista valintaani.

Saan pukeutua niin rennosti kuin haluan, mun ei tarvitse välittää miltä näytän, sillä kukaan ei tule tänään tapaamaan mua. Saan syödä ja juoda kaikki herkut itse ajattelematta, että joku pitää mua itsekkäänä tai vaihtoehtoisesti lihavana. Mun ei tarvitse valvoa kahteentoista vain, jotta kokisin "sen ensimmäisen uuden vuoden hetken", vaan nukahdan kun siltä tuntuu. Kaksi vuotta sitten menin nukkumaan seittemältä - aamulla. Mun ei tarvitse laskea 5-4-3-2-1 ja etsiä hätäisesti ketä tahansa vastaantulevaa, jota saisin suudella.

Mutta ennen kuin aivan siirrytään uuden vuoden puolelle, vilkaistaan mitä tapahtui omalla kohdallani vuonna 2011.

Vuoden kohokohtina pidän ehdottomasti yo-lakkiani (kirjoitin matikasta oikeasti B:n!!), omaan ensimmäiseen kotiin muuttoa sekä paljon odotettua Sunrise Avenuen keikkaa Helsingissä.

Tänä vuonna opin, mitä tarkoittaa itsenäinen elämä. Tänä vuonna opin laittamaan ruokaa ja pesämään pyykit. Opin paljon lyhyessä ajassa ja en ole moneen vuoteen ollut itsestäni niin ylpeä kuin tänä vuonna.

Tänä vuonna muistin myös ihanat ystäväni, mutta kuten aina tänäkin vuonna olisin voinut antaa heille enemmän aikaa. Yksi ilta viikossa tai olisi edes kuukaudessa, ei ole paljoa vaadittu. Kyllä sinne töihin ehtii myöhemminkin!

Tänä vuonna sain uusia ystäviä, kiitos opiskeluitteni. Tutustuin ihaniin ihmisiin ja tiedän että olen heidän kanssaan tästä päivästä seuraavat kaksi vuotta eteenpäin tekemisissä ja se jos mikä tuntuu ihanalta!

Tänä vuonna päätin vihdoin opiskella juuri sitä miksi minä oikeasti haluan tulla isona. Löysin oman alani ja työpaikkani. Ja valehtelematta sanon, että rakastan työtäni enemmän kuin mitään.

Tänä vuonna ihastuin muutamaankin otteeseen ja näistä yksi on edelleen voimassa. Pidetäänhän siis peukut pystyssä ensi vuotta ajatellen!

Tänä vuonna osasin avata suuni monessakin oikeassa kohdassa, mutta opettelen edelleen sanomaan EI. Nautin elämästäni ja ihmisistä ympärilläni. Kerroin rehellisen mielipiteeni.

Tänä vuonna tajusin ensimmäisen kerran kuinka ihana ihminen olen. Siihen tarvittiin hieman aikaa, mutta tänä vuonna eräs henkilö muistutti minua siitä. Minusta pidetään tälläisenä kuin olen, enkä ole muuttamassa itseäni sen suhteen mihinkään.

Vuoden 2011 olin hyvittänyt itselleni. Tein asioita, joista mulle tuli hyvä mieli. Ja olen tyytyväinen kaikkeen siihen mitä sain aikaan.

Vuodesta muutamia kohokohtia mainitakseni jäi mieleen elämäni ensimmäinen työhaastattelu, pikkuveljeni syntymäpäivät ja työkaverin kanssa vietetty työhyvinvointiviikonloppu Tukholmassa.

KIITOS niille ihmisille, jotka viettivät tämän vuoden kanssani ja olivat osa elämääni.

Ensi vuonna jälleen uudet kuviot.