Mä en olisi viime vuoden alussa uskonut, että musta voisi vielä joskus tulla aikusten jumppatuntien ohjaaja.

Oon tehnyt töitä alle kouluikäisten lasten kanssa viisi vuotta ja kokenut sen alan aina enemmän omakseni. Perheliikuntaan siirtyminen puoltoista vuotta sitten oli iso muutos aina lastenryhmiä ohjanneelle - niin ja varsinkin silloin täysin ilman koulutusta! No niinhän siinä kävi, että innostuin aikuis-lapsiryhmistä ja tällä hetkellä perhistunnit on mulle todella rakkaita ja tykkään niiden ohjaamisesta ylipaljon!

Koulussa on viime viikkoina puhuttu liikunnanohjaamisesta nimenomaan lasten näkökulmasta. Se on antanut itellekin ajattelun aihetta mm. mitä voisi omassa ohjauksessaan parantaa, mitä jo osaa ja mihin suuntaan voisi laajentaa.

Jos pitäisi valita ja kertoa kokemattomalle lastenohjaajalle mielestään kolme tärkeintä asiaa lasten ohjaamisesta, valitsisin

1) mielikuvitus

2) pilli

3) teippi

Niillä tekee ihmeitä aikaan. Lasten tunnilla ohjaajan tärkein tehtävä on olla läsnä ja kuunnella lapsia. Olla esimerkkinä omalla tekemisellä - eikä antaa lapsille palloja käsiin ja mennä salin reunalle istumaan.

Aloitan ohjaamaan aikuisten tunteja viime syksynä. Ensimmäinen tunti sujui hyvin, siihen nähden että senkin suunnittelin itsenäisesti ja ilman koulutuksia. Suurena apuna oli ollut se, että olen käynyt itse hyvin paljon aikuisten tunneilla. Opin parhaiten näkemällä, joten pystyn hyvin soveltamaan ja näin muistamaan uusia askelyhdistelmiä omiin ohjelmiin.

Nyt olen ohjannut, jos ikinuoria ei lasketa mukaan, noin kahdenkymmenen tunnin verran aikuisten perusjumppatunteja. Ja jos pitäisi valita aikuisten tunneista ne kolme tärkeintä asiaa:

1) musiikki

2) ohjaajan luova hulluus tunnin suunnitelussa

3) heittäytymiskyky ja itsensä likoon laittaminen tunnilla

Olen huomannut, että aikuisten tunnilla ohjaajalla on suuri rooli nimenomaan motivaation luomisessa sekä kannustamisessa ja innostamaan jumppaajia antamaan kaikkensa.

Ero lasten ja aikuisten tuntien ohjaamisessa on huima. Ohjaajan rooli ja asenne tunnilla ovat melkeinpä päinvastaiset. Mutta tykkään kyllä ohjata molempia. Mutta jos jommasta kummasta pitäisi luopua - mä yhdistäisin ne ja ohjaisin pelkkiä perheliikunnan tunteja. Nyt kun oon päässyt aikuisten ohjaamiseen kiinni, en siitäkään halua luopua. Se ei ole mun ominta alaani ja ohjaaminen antaa mulle lisähaastetta, joten se innostaa mua kehittymään ja oppimaan lisää. Lasten tunnit kun alkavat menemään jo aika rutiinilla ja tottumuksella.

On se vaan niin haikeeta, kun jälleen ensi viikolla joutuu jättämään ryhmät ja lähtemään itse kouluun. Vaikka ei se ole kuin yksi tunti, mutta silti. Mä aina niin tykästyn omiin ryhmiini.