Kun kahdenkymmenen ikäraja lähestyy lujaa vauhtia päivä kerrallaan, täytyy myöntää itselleen pari pientä faktaa. Nämä faktat saattavat tehdä elämästä vaikeampaa tai tehdä siitä tasapainoisempaa.

• Kolmen tunnin yöunilla ei pärjää enää niin kuin muutama vuosi sitten.
• Enää ei ole samantekevää mitä laittaa suuhun. Roskaruuat ja suklaa näkyy vartalossa saman tien.
• Viikonloput viettää mielummin kotona hyvän leffan parissa, kun lähtee hämyiseen baariin pilkkuun asti tanssimaan.
• Tulevaisuus ja se "mitä susta tulee isona" on yhä useammin mielessä ja valitettavasti tulevaisuus on juuri alkamassa.
• Leivän loppumiseen ei riitä enää ilmoitus ylemmälle taholle, se ei auta leipää kävelemään kotiin. Kaupassa on käytävä.
• Itsensä eteen on tehtävä jotain, jotta näyttäisi joltakin.

Tämä viimeinen kohta on se, josta halusin tulla avautumaan. Olen nimittäin viime viikkojen aikana löytänyt uuden innostuksen ja motivaation liikuntaa kohtaan.

Olen nimittäin ihminen, jonka vapaa-aika on erittäin rajoittunutta ja vapaat illat ovat harvassa. Tahdon siis todella vapaallani olla vapaalla ja tehdä jotakin, josta tulee itselleni hyvä mieli.

Olen siis vaihtanut laiskotteluvapaani suklaan ja kirjan kanssa lenkkeihin, uintiin ja jumppiin. Olen viime aikoina, kiitos kakskymppiskriisini, tajunnut etten todellakaan voi pysyä hyvässä kunnossa jos en ala tekemään asian eteen jotakin. Olen siis päättänyt kunnostautua asian suhteen, sillä haluan viihtyä kropassani. En ole koskaan tykännyt uimisesta sen erityisemmin, mutta kun raahaa itsensä veteen kaksi kertaa viikossa - no ihmeitä alkaa tapahtumaan! Välillä sekin tuntuu itsensä pakottamiselta, mutta jälkeen päin on aina hyvä fiilis. Ja teen kaikkeni, jotta koen sen.

Ja vaihdan siis vapaaehtoisesti vapaailtani työkaverin auttamiseen. Lähden nyt siis töihin.