Välillä elämä pelottaa. Välillä ihmettelen tuleeko musta aikusena mitään järkevää. Miten tulee käymään mun unelmien siitä avioliitosta ja kahdesta lapsesta saati sitten unelmatyöstä. Muutanko sittenkin työn perässä ulkomaille ja jään sinne?

Ystäväni suunnittelee kovaa tahtia elämää miesystävänsä kanssa. Tai hän suunnittelee oman päänsä sisällä ja mies saa kuulla suunnitelmista vasta toteuttamisvaiheessa ("btw kävin ostamassa tän maalin, et jos maalaisit ton meijän makkarin.." Ei käy miestä kateeksi..). Tällä hetkellä hän haaveilee omakotitalosta - tai edes talosta jossa olisi oma piha. Hän haluaisi koiran - ja toki jossain vaiheessa myös sen avioliiton.

Itse en ole vielä ihan noin pitkällä suunnitelmissani. Toki haaveilen asioista, mutta ne ovat vielä kaukana tulevaisuudessa. Mua pelottaa ystäväni puolesta melkein varmuus siitä, että juhlimme vuoden päästä kesällä kaksia häitä.

Muutama hetki sitten juttelimme kavereistamme, jotka ovat kaksikymppisinä jo jotakin.

Yksi näyttelee YLEllä.
Toinee juontaa YLEllä.
Kaksi kaveria perustivat bändin ja kiertävät koko kesän isoilla festareilla keikkaillen.
Yksi on urheilun huippunimiä.

Tänään törmäsin vahingossa erääseen vanhaan opettajaan, joka ei kyllä missään vaiheessa minua sattunut opettamaan, ala-asteen ajoilta kuitenkin olen hänen mieleensä jäänyt. Hän kyseli missä olen nykyisin. Kerroin opiskelutilanteeni ja kerroin olleeni jo viisi ja puoli vuotta(!) samassa työpaikassa. Hän oli aidosti iloinen. Lopuksi vielä totesin, että kirjoitinhan minä tässä välissä (kun emme ole nähneet) ylioppilaaksikin. "Onhan sekin saavutus," totesi hän.

Kuka väittää etten minä ole elämässäni saanut mitään aikaan? En ehkä kavereideni saavutuksiin verrattuna - olenhan minä aivan täysin normaali kaduntallaaja - mut tunnistetaan vain ja ainostaan asuinseudullani ja sekin johtuu vain siitä että olen värikäs persoona.

Olen elänyt elämästäni vasta kohta kaksikymmentä vuotta. Uusi Ruotsin kruunuperijä, suloinen prinsessa Estelle, on saanut jo suuret odotukset harteilleet vaikka hän on vasta muutaman kuukauden ikäinen. Ei kyllä käy sääliksi. Minä olen elänyt rauhassa elämääni ilman paineita ja odotuksia - vaikka kyllähän sitä mun lakkia aika paljon odotettiin - ja saanut valita itse omat tieni ja poikkeusreittini. Olen erehtynyt ja korjannut jälkiäni.

Vaikka listani saavutuksistani on kovin tavallinen, jopa tylsän kuuloinen, ei kukaan voi väittää että elämäni olisi tylsää tai saatikka en olisi saanut mitään aikaan. Ja hei, en ole vielä elänyt edes puolia elämästäni, joten voihan se olla että musta vielä tulee...