Mä uskon siihen, että jos ihmiselle on ystävällinen, on tämä ystävällinen takaisin.

Jotkut väittävät, että nykynuoriso on epäkohteliasta.
Otin asiasta selvää.
Avasin siis työpaikkani ulko-oven hymyillen ja pahaa-aavistamattomasti kysäisin: " Tarviitteko te apua?" Pieni silmäys muhun ja selitys mitä oli tapahtunut. Hieman ehkä heiltä piilovitttuilua mua kohtaan tai ainakin sen yrittämistä. En hämmentynyt, vaan vastasin samalla mitalla takaisin.

Jotkut väittävät, ettei nykynuoriso osaa kiittää.
Autoin poikia parhaan taitoni mukaan ja kysäisin saanko palata takaisin töihin. Sain ja vielä ennen sisälle palaamistani sain pojilta kauniin "kiitti" ja ovi sulkeutui.

Jotkut väittävät, ettei nykynuoriso osaa pyytää apua, vaan kaikki pitää tehdä ja oppia itse, kantapään kautta.
Työpaikan ovikello soi. Kolme pientä päätä näkyy oven takaa ja hymyilee. Avaan oven ja sitten se alkaa: "Voitko auttaa, kun me ei taaskaan onnistuta." Pienen selvittelyn jälkeen oli pojat tämän jälkimmäisen tapauksen keksineen päässään, sillä mitään apua he eivät oikeasti edes tarvinneet.

Jotkut väittävät, ettei nykynuoriso pidä lupauksiaan.
Ensimmäisen päivän jälkeen kysyin pojilta mitä saan auttamisesta kiitokseksi: "Me tuodaan sulle matoja." - Okei.
Seuraavana päivänä soi jälleen ovikello ja tuttuja naamoja näkyi oven takana. "Tässä, ole hyvä." Naurahdin ja kiitin. Mulla on kädessä pussi, jonka sisällä on kaksi matoa. Läheisestä eläinkaupasta haettuja.

Mitä tähän voi enää sanoa? No mitä pitää tehdä jos kolme kymmenenvuotiasta poikaa on suhun rakastunut?