"It´s feels like been in love.." laulaa Samu Haber.

Rakkautta on jokapuolella. Käännät pääsi luokkahuoneessa tai ratikkapysäkillä, et voi kävellä sen ohi. Se osuu, uppoaa, koskettaa - ja jää elämään. Halusit sitä tai et.

Yksi valvoo rakkaansa vierellä ja toivoo tämän heräävän mahdollisimman pian ja palaavan takaisin kotiin.
Toinen tuijottelee eteensä rakastaan miettien ja odottaa milloin uusi asunto osuu kohdalle ja pääsee muuttamaan toisen kanssa yhteen.
Kolmas rakastaa uutta työpaikkaansa.

Ja se neljäs ei ole vieläkään kokenut ahdistuksen tunnetta. Hän opettelee elämään toisen kanssa, toista ikävöiden ja toisen kanssa nukkuen.

Ihastuminen on kiva tunne. Mutta mites sitten se rakkaus ja rakastuminen?

Kahden viikon aikana on tullut paljon uutta, paljon opeteltavaa ja ajateltavaa. Mutta ei varmaan kukaan voi kieltää, etteikö tuntuisi kivalta kun toiselta saa joka yö hyvän yön toivotuksen?

Mä olin pitkään - olen toisaalta edelleen - se tyttö, joka vannoi ettei koskaan muuttuisi miehen vuoksi. Mä olin se, joka uskoi sen tulevan kohdalle, kun sitä vähiten odottaa. Mä olen joskus aikoinaan päättänyt etten juokse miesten perässä tai enää ikinä itke miesten vuoksi.

Joku on joskus sanonut, ettei asioihin voi ottaa kantaa ellei ole itse kokenut samaa tai vastaavaa henkilökohtaisesti.

Mä nauroin ystävälleni muutama kuukausi takaperin, kun tämä puhui mulle ihastumisestaan. Nauroin hänen kärsimykselle, sille tunteelle. Eilen ystäväni nauroi mulle.

Mä olen aikaisemmin väittänyt seurusteleville ystävilleni, ettei ystäviä hylätä miesten vuoksi. Ystävyys on pysyvää, vain miehet vaihtuvat. Puheluni meni eilen jotakuinkin näin:

Ystävä: "No mites, varaisitko sit ton ens perjantain kokonaan mulle?
Minä: "Juu, ootas mun pitää miettiä miten ton miehen lomat menee.."
Y: "No en olis kyllä koskaan uskonut kuulevani tota sun suusta!"

Ystäväni on enemmän kuin oikeessa. En olisi itsekään vielä hetki sitten uskonut, että päästelen tuollaisia lauseita suustani. Saati sitte odota perjantai-iltaisin miestä kotiin kinkkupiirakan kera.

Mutta asiat muuttuu. Onneksi ihminen on sopeutuvainen.