Kirjoitin muutama viikko aiemmin päätöksien tekemisestä - ja sen vaikeudesta. Siitä, ettei ulkopuoliset voi laatia vain näkemänsä perusteella toisen ihmissuhteita koskevia sääntöjä ja ohjeita - ne pitää löytää itse sekä päättää näiden toteuttamisesta.

Kerrankin voin pysyä sanojeni takana ja kertoa toimineeni antamani ohjeistuksen mukaisesti.

Päässäni on pyörinyt viimeisen kuukauden aikana pelkkiä kysymysmerkkejä. Kysymyksiä tapahtuneesta ja tulevaisuudesta. Mikään ei ole tuntunut selkeältä tai järkevältä, eikä vastauksista ole hajuakaan, ei vieläkään. Mutta mitä sitten?

Mitä mä olen muka menettänyt? Mietitäänpä.

Mä lähdin tähän leikkiin nimenomaan leikkimielellä, yllätyksiltä ei vältytty, mutta ei niitä liioin odotettukaan. Elin päivä kerrallaan, enkä suunnitellut suurta tulevaisuutta. Puhuin musta - en meistä (ehkä muutaman kerran..) .Ja sitten kun hän jätti, mitä mulle jäi?

Mun oma, normaali, arkeni palasi takaisin. Ja se jos mikä on ihana asia. Mun tavat, mun päätös, mun aikataulut. Mun tahto.

Mä sain enemmän viime syksyn aikana, kun osasin odottaakaan. Menettänyt en mitään muuta kuin hieman yöunia ja nekin meni parempaan käyttöön..

Syksyllä tuntui, että onnellisuuteni johtui nimenomaan miehestä. Nyt musta tuntuu, että olen jälleen saanut oman elämäni takaisin - ja olen onnellinen nimenomaan sen vuoksi.

Ja jos hän nyt päättää palata takaisin - ei mulla ole mitään sitä vastaan.