Punainen omakotitalo, koira pihassa tulijoita vastassa ja kaksi lasta pihan hiekkalaatikolla leikkimässä. Ja vieressäsi seisomassa mies. Eikä mikä tahansa, vaan juuri Se Oikea Mies.

Sehän se on. Se suomalainen unelma, jota kohti me kaikki pyrimme parhaan taitomme mukaan - tahtomattamme tai tahtoen.

Vastakohta tälle perin suomalaiselle haaveelle on yksinelävä nainen, jonka elämän kohokohtana on työ.

"Tai sitten olet outo, jos et tähtää näistä kumpaakaan," totesi työkaverini eilen, kun keskustelimme aiheesta.

Täytyy kyllä myöntää, että olen työkaverini kanssa samoilla linjoilla. Suomalaisena tuntuu, että vaihtoehtoja tulevaisuuteen on tasan kaksi. Joko hankit miehen ja lapset tai hautaudut työvuoren alle - yksin.

Kuitenkin, suomalaisten naisten keski-ikä synnyttämisessä on noussut vuosi vuodelta ylemmäs ja hipoo jo kolmeakymmentä. Haluavatko naiset sekä työn että perheen? Onko niitä mahdollista yhdistää?

Haaveilin pitkään siitä, että ennen kuin täytän kaksikymmentäviisi vuotta, olisin naimisissa ja minulla olisi kaksi lasta. Omakotitalosta tai koirasta en niinkään välitä. Mutta täytyy varmaan hiljalleen alkaa myöntämään itselleen, että nykypäivänä tuon saavuttaminen - nimenomaan kaksikymmentäviisi vuotiaana, on hyvin epätodennäköistä. Ja tällä hetkellä haluaisin toteuttaa perhehaaveeni ennen kuin täytän kolmekymmentä.

Kymmenen vuotta - tai no yhdeksän jos tarkkoja jälleen ollaan.

Uskon siihen, että mikäli jotain todella tahtoo saavuttaa, sen voi saavuttaa. Omilla teoillaan pääsee pitkälle - ei sillä, että istuu kotona odottamassa, kun unelmien mies tulee soittamaan ovikelloa (sitä paitsi meidän alaovesta pääsee sisään vaan numerokoodilla..). On siis itse nähtävä vaivaa omien unelmiensa saavuttamiseksi.

Voi olla, että omalla saamattomuudella menetin vuodenvaihteessa hyvän vaihtoehdon, mutta seuraavan kohdalla ainakin tiedän jo miten toimin.

Mutta kumpi tulikaan mun haaveissa ensimmäisenä? Perhe vai työ?

Ei kai sen ole väliä. Jos se oikea tulee kohdalle, niin sitten tulee ja työura jää myöhemmäksi. Tai toisin päin. Pääasia on, että kaikki tulee saavutettua.