Jotkut väittävät, ettei aikuisuus katso ikää, rahatilannetta tai lasten hankintaa.

Moni voi olla aikuinen, mutta kuinka moni hallitsee aikuisuuden? Koen vahvasti, että nämä kaksi sanaa eivät tarkoita samaa. Mielestäni aikuisiksi voidaan kutsua kaikkia yli 18-vuotiaita ja se voi näkyä esimerkiksi hinnoitteluperusteissa. Aikuisuus - sanan miellän tavaksi olla ja elää, miten kantaa vastuunsa ja hoitaa asiansa. Moni voi elää vastuullisesti aikuisen elämää ja olla vasta 16-vuotias yksinhuoltaja.

Mutta, jos vannoutunut "en-mene-lähellekään-kuntosaleja" kertoo yhtäkkiä harrastavansa kuntosalilla treenamista tai "mä-en-ole-pyöräihminen" menee ja ostaa itsellensä polkupyörän - voidaanko silloin puhua jo aikuistumisesta?

Väitän, että jokaiselle ihmisille tulee hetkiä tai aikoja, jolloin ymmärtää, että jotakin on tapahtumassa ja itsellä on valinta muuttua sen mukana tai taistella vastaan.

Kärsiessäni viime vuonna kahdenkympin kriisistä ymmärsin, ettei elämä voi jatkua kuten tähänkin asti. Ja päätin taistella vastaan. Aseiksi valitsin vesijuoksun sekä raejuuston.

Onko aikuistuminen sitä, että tekee valintoja tähtäimessään tulevaisuus?

Minä olen ainakin päättänyt, että musta tulee maailman vanhin nainen ja ajatuksissani siintää jumppatunnin ohjaaminen 100-vuotiaana, mutta kyllä mä tällä hetkellä haluan elää ihan vaan tätä 21-vuotiaan nuoren naisen tavallista arkea.

Aikuistuminen tarkoittaa kai sitä, että osaa ajatella pidemmällekin kuin huomiseen. Ja osaa huolehtia itsensä lisäksi myös muista. Ei se mun kuntosaliharrastus taida siis vielä musta aikuista kuitenkaan tehdä.