Tänään uskonnon tunnilla oli aiheina väittely, omat mielipiteet sekä niiden perusteleminen. Ensiksi opettaja näytti väittämiä ja niiden mukaan piti joko nuosta seisomaan, jos oli eri mieltä tai jäädä istumaan, jos oli väittämän kanssa samaa mieltä. Ja kuinka osuikin hyvin, yksi väittämä kuului: "Mykkäkoulu satuttaa enemmän kuin päin huutaminen." Jäin istumaan.

Miksi mykkäkoulu on pahempi kuin huutaminen? Minä perustelen ajatukseni sillein, että jos olet jonkun kanssa mykkäkoulussa, tahtomatta tai tahtomalla, et voi mitenkään tietää mitä se toinen osapuoli ajattelee, kun puhumalla tai huutamalla saat heti selväksi kaiken, eikä sitä jää niin paljoa miettimään.
Mykkäkoulussa ollessaan, varsinkin pidemmän aikaa, eikä niin kuin pienenä "mä en puhu sulle" ja muutaman minuutin päästä leikitään jo kuin mitään ei olisi ollutkaan, ainakin itse rupean kauheesti ajattelemaan, että mitä on tapahtunut, oonko mä tehnyt väärin, voiko tätä korjata.. yms. Sit rupee kehittelemaan kaikkee tosi kauheeta ja aattelee vaa pahinta.. Se ei oo kivaa. Eli olen väittämän kanssa samaa mieltä, mykkäkoulu satuttaa.. pahemmin.

Toinen asia mistä aattelin tänään kirjoittaa tuli mieleeni tänään iltapäivällä, kun minulla oli enkun suullinen koe. Kaverini lähdettyä jäin luokkaan kahdestaan opettajan kanssa. Minun piti valita viidestä tehtävästä yksi ja kertoa siitä enkuksi. Valitsin tehtävän, jossa minun piti kertoa perheestäni, mitä he harrastavat, tekevät työkseen, minkä ikäisiä ja lopuksi piti vielä kertoa kuvaavia adjektiiveja.

Alku meni hyvin, tosin opettajan suurella panostuksella.. Sitten pääsin kohtaan, jossa rupesin kertomaan pikkuveljestäni. Ekaksi, mun on tosi vaikee sanoo "pikkuveli", koska eihän meillä ole kuin vuosi ikäeroa, eikä hän nyt loppuen lopuksi niin pieni taikka tyhmä minuun verrattuna ole, uskokaa tai älkää mut me ollaan melkein kuin kaksoset. Mutta siis, kerroin nimen, iän ja harrastukset, joita yllätys yllätys ei ole kuin tietokone. (niin ja joku ihme parkour.. en tiiä siitä sitte sen enempää) Mietin hetken, että miten kuvailisin veljeäni. "Stupid" Oli ensimmäinen sana, joka tuli mieleen. "Tyhmä, koska hän on minua nuorempi niin eiks se oo ihan luonnostaan sillee".. yritin selittää. Sitten jatkoin "Mutta välillä hän myös ihan kiva." Opettaja kysyi, että miksi hän on kiva. "Hän on kiva, koska hän kuuntelee ja auttaa minua, kun tarvitsen apua, esimerkiksi enkun tehtävissä, sillä hän puhuu minua paremmin enkkua."

Niin, hän on minulle todella tärkeä, varmaankin kaikista tärkein ihminen maailmassa. Ja jos veljelleni sattuisi jotakin... Olisin hänestä todella huolissaan. En voi ikinä kuvitella, että hänelle sattuisi jotakin kamalaa.. Se, että me ollaan todella läheisiä johtuu varmaankin siitä, ettei meillä ole kauheesti ikäeroa, mutta yks varmaankin aika tärkeä seikka on se, että me "asutaan" samassa huoneessa. Joo, just niin, meillä on ollut ihan pienestä asti yhteinen huone ja uskon, että sillä on suuri vaikutus läheiseen suhteeseemme.  Suurin osa ihmisistä, jotka kuulee tästä, että "joo mulla on yhteinen huone veljeni kanssa", on ihan kauhuissaan, et kuinka mä voin asuu jätkän kaa samas huonees ja viel nuoremman. Mä en oo koskaan ottanu siitä mitään ongelmaa. Me, kun ei pahemmin riidellä tai mitään, niin kyll siihen tottuu.
Voisin varmaan kertoa tästä vaikka kuinka kauan, joten jätän osan toiseen kertaan.