Elä hetkessä.

Tartu hetkeen.

Elä jokainen hetki täysillä.

Elät vain kerran, elä se täysillä.

Alin on ollu mun mottona jo aika kauan. Ala-asteen ajoista lähtien. En mä sitä mitenkään valinnut, "nyt mä rupeen pitää tota mun mottona", se vaan tuli. Kuvas aika paljon sitä, mihin mä tähtään.

Keväästä lähtien mulla on ollu pieni ongelma. Mä en oo sanonu siitä kelleen, ku aattelin et ihmiset pitää mua ihan outona. Kai ne pitääkin, kun lukee tän.

Kun tapahtuu jotakin kivaa. Esimerkiksi tapaa jonkun kivan kaverin yllättäen kaupassa käydessään. Kaveri jatkaa matkaa. Ja päähän tulee kuva juuri siitä hetkestä, jonka juuri äsken koki. "Äsken mä olin tossa, äsken se sano sillee ja tollee" Rupee aattelemaan. "Mä näin sen äsken, nyt sitä ei enää oo, se hetki meni jo.."
Ja sitten kelaa, että "kohta mä oon kotona ja katon telkkaria." Menee kotiin ja avaa telkkarin. "Äsken mä aattelin, että mä teen näin nyt. Ja kohta mä en enää kato telkkaria vaan teen jotaa muuta."

Se on kauheeta. Mä oon yrittänyt opetella "elämään hetkessä" etten aattelis sitä, että kohta tää on ohi. Mutta mä en vaan jotenkin onnistu saamaan noita ääniä mun päästä pois. Kai se on tarttunut, kun huonoina hetkinä on vaan takonu päähän "kohta se on ohi, kohta kaikki on hyvin." Tiedä siitä sitten. Koko kesän noi äänet soi mun päässä. Nyt oon saanut ne pois, ainakin ajoittain. Mutta aina silloin, kun jotain kivaa on ja jään yksin, niin ne palaa. Kai se enteilee tulevaa koulua, pelkoa. Emmä tiiä. Jos joku on joskus aatellu samoin, saa kommentoida. Olisi kiva tietää, miten niistä pääsee eroon. Mä haluun nauttia tästä nyt mitä mulla on, enkä koko ajan miettiä mitä teen seuraavaksi.