Yhtenä päivänä tyttö hymyilee, nauraa ja nauttii. Kaikki on hyvin ja mies on aivan ihana, eikä hänessä ole mitään huonoa.

Toisena päivänä tyttö hymyilee, kaikki sujuu hyvin. Mies on ihan okei, se puhuu ja hymyilee tavalliseen tapaan, mutta ehkä siinäkin on jotain huonoja puolia.

Kolmantena päivänä tyttö on kuin pyörremyrsky, hymy on kadonnut kuten myös hyvä tuuli. Mikään ei suju ja miehestäkään ei ole kuin haittaa. Se on tyhmä, ilkeä ja tytölle huonoa seuraa.

Tällä hetkellä mun fiilis on jotenkin kaikkien sekotus. Mä en tykkää siitä ja samalla se ärsyttää mua, mutta mä koitan silti pitää mielessäni sen tosiasian, että se pitää musta. Se on aijoittain vain hieman vaikeaa.

Mä yritän vältellä sitä parhaani mukaan. Ja jos jatkan tätä tarpeeksi kauan, mä unohdan tän kaiken ja jatkan elämääni. Mulla on jo pidempään ollut tunne, että pärjäisin paljon paremmin ilman sitä ja sen huolehtimista. Mutta silti mua ärsyttää kun se on vihdoin jättänyt mut rauhaan ja ei kysy mikä mulla on. Tyyntä myrskyn edellä?

Tänään, kellon ollessa juuri nyt 19.13 mä olen sitä mieltä, että parempi olla ilman. Siitä ei seuraa kun itkua ja pahaa mieltä - molemmille ja kaikille. Se on parempi, että ollaan molemmat vapaita tekemään mitä tahotaan ja kenen kanssa, ilman ylimääräistä säätämistä.

Tästä ei nimittäin tule mitään. Nyt mä en tahdo sitä.