Mitä saadaa, kun yhdistetään pamppu, ase, käsiraudat ja iloinen mieli?

Aivan loistavan vauhdikas aamupäivä Seurasaaressa kera meijän ihanien ysikolmosykkösten, joille aijomme huomenna vetäistä ison kasan kivoja tutustumisleikkejä keskellä metsää.

Ja kun meitä poliiseja löytyy metsästä päälle parisen kymmentä ja jokainen pitää oman ryhmänsä kanssa hauskaa, tulee päivästä varmasti ikimuistoinen.

Mä en miestä varmaankaan kauheasti kerkiä huomenna näkemään, mutta hauskaa sillä varmasti tulee olemaan, sillä tänään päiväni alkoi "Ai eikö poliisit ihan innosta.. ;D" Tyttö hymyili, käänsä katseensa kohti kattoa ja mutisi hiljaisella äänellä "ehkä mä olen tässä kohtaa ihan hiljaa.."

Vaikkei multa tule tällä hetkellä paljoakaan ääntä, mun mieli on aika pirteä. Joka on sinällään aika hassua. Miehen kanssa pitäisi puhua, mutta hänellä on taas vaihteeksi niin kiire, ettei kerkiä mua tapaamaan. Ryhmämme hajoaa mielestäni kokonaan ja ehkä siihenkin pitäisi itse jotenkin vaikuttaa, jottei näin pääsisi käymään. Ja erään toisen tytön kanssa pitäisi myös puhua ensi viikolla asiat selviksi. Mä olen kipeä ja mun pitää olla huomenna leikittämässä muumi-aiheisilla leikeillä lapsia töissä. Ja mulla on siis edelleen virkeä mieli?

Mä olen varma, koska tosiaan mulla ei ole missään vaiheessa ollut kuumetta, ettei tämä mun kipeys johdu possunuhasta, jota luultavimmin aika varmasti eräs ystäväni sairastaa. Sillä muistin jälleen aiemmasta tapauksesta tämän ihanan yhtälön; Tyttö stressaa --- Tytöltä lähtee ääni. Näin on siis käynyt ennekin.

Mä oon viime aikoina pohtinut ja miettinyt aikalailla. Ja suoraan sanottuna sen ansiosta menettänyt niin ruoka-kuin unihalujani. Mä en vaan oikein vieläkään tiedä mitä mun pitäisi mistään ajatella. Sillä mies kun nyt on ollut hieman kaukainen mua kohtaan, syystä tai toisesta. En tiedä kun ei olla kolmeen viikkoon puhuttu kunnolla. Se ihminen on ärsyttänyt mua niin useesti, etten tällä hetkellä tiedä oonko sen suhteen plussalla vai miinuksella.

Mutta nyt. Just tällä hetkellä. Kellon ollessa 20.49 se on ihan jees. Asia joka juuri tällä hetkellä siinä mua ärsyttää on, se että musta tuntuu etten tiedä enää mitään sen elämästä, eikä se sano mulle mitään erikoista ja sen jälkeen vielä olettaa että mä avautuisin sille. Kaikki mitä siitä tiedän, tän kolmen viikon ajalta, olen lukenut, valitettavasti, facebookista, eikä näistä asioista edes puhuta koneen ulkopuolella.

Mä en siis vieläkään ole ratkaissut sitä mitä aijon sille sanoa, kun me joskus päästään samaan paikkaan kiireettöminä ja kaiken lisäksi kahden. Kai mä tiedän sen vasta sitten. Nyt. Mä en tiedä.

Mä en tiedä.