Mä joskus aikoinaan olen kirjoittanut aiheesta, ovatko helsinkiläiset muita tylympiä. Tällöin tekstin pohjalla oli vahvasti lukemani keskustelufoorumi, tänään lähinnä omat havainnot.

Niin ne aivan ihanan kohteliaat 'stadilaiset'

Mä istuin ratikkapysäkillä, sillä myöhästyin minuutin juuri edestäni menneestä ratikasta ja hytisin hieman viileän ilman takia.

Toiselta puolelta tietä eteeni ilmestyi about kaksvitonen nainen työntäen rattaita. Hän kysyi multa onko ratikka jo mennyt. Vastasin, että se meni juuri, itsekin myöhästyin.

Hän jatkoi matkaansa tarkistaakseen mihin seuraavan pysäkin ratikka on menossa. Pian hän kuitenkin palasi takaisin, päätän pudistellen. Ei mennyt se ratikka kuin Malmille asti.

Hän istui mun viereeni ja alkoi puhumaan elämästään. Rattaissa istui hänen ja exänsä yhteinen poika, Elvis, joka oli melkein jo kaksi ja puoli vuotias. Hän jutteli mulle koko ratikan odottamisen ajan, kertoi kuinka hän oli eronnut, minkä takia ja suhteestaan muutenkin tähän entiseen aviomieheen.

Sitten seuraksi liittyi mies, about viidenkymmenen kieppeillä oleva. Se käveli mun etten, jäi seisomaan sivuittain mun vasemmalle puolella ja sitten se tokaisi mahdollisimman tylysti "tee tilaa" Mä katsoin sitä hieman ja siirryin nätisti kohti tätä yksinhuoltajaäitiä, joka edelleen piti aktiivisesta keskustelua yllä.

Valaiseeko asiaa enemmän se, että kerron naisen olevan venäläinen ja miehen olleen suomalainen? Nyt ei siis ole edes kaupungista kyse.

Paikan päällä mua katsottiin hieman.

Yleinen käsityshän valmentajastakauttaohjaajasta on, että hänellä on päällään liikuntavaatteet, hiukset kiinni ja lenkkarit jalassa, niin ja vesipullo mukana.

Mulla oli nätin vaaleat farkut, pinkit korkkarit ja kädessäni energiajuomatölkki. Missä vika?

Mäkin olen ohjaaja.